Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten
kirjoittajien ryhmään.
Tänä päivänä Oulun katukuvassa raidat sekä pörrötukka ovat kuuminta hottia ja ruotsalaisen vaateketjun tiloissa soi vaihtoehtorockyhtye Placebo NRJ-humpan sijaan. Kadulla nuoret huutavat "tosi emoa", "se on niin emo" tai "älä nyt emoile". Monille, osalle puhujistakin, emo on kuitenkin tuntematon käsite.
Jotta sinäkin voisit päteä ystäviesi kesken, kannattaa lukea lävitse tämä punkin alalajeihin liittyvä, lyhyehkö oppimäärä. Onneksesi ja huomaamattasi saatat kaikesta huolimatta sisäistää muutamia sanoja, joita tiputtelemalla musiikkiaiheeseen keskusteluun saat musiikillisesti vihkiytyneen maineen taikka musiikkinörtin leiman otsaasi.
Emoa ymmärtääkseen on tunnettava sen tausta. Se on hardcoressa, joka on eräs punkin alalajeista. Sen kehitys alkoi 1970-luvun loppupuolella punkin alkaessa saada uusia piirteitä. Perinteisestä punkista muotoutui nopeampi, aggressiivisempi ja ideoiltaan ehkä hienostuneempi muoto. Tämän muodonmuutoksen yksi vaikuttaneimmista ja johtavimmista bändeistä on Black Flag.
Pian nuoret alkoivat löytää toisensa keikkapaikkojen tiloista. Tanssilattialla ei enää oltu moshpitissä, vaan pelkässä pitissä. Se toimii hallitun aggression temmellyskenttänä, sillä tanssiliikkeisiin kuuluvat potkut, iskut ja erilaiset hypyt ja pyörähdykset. Aggressiivisen tanssin tarkoituksena onkin vapautua. Riehaantumalla raskaan musiikin tahdissa puretaan tunteita, joiden läpikäymiseen ei näin tarvita huumausaineita.
Hardcoren evoluutio johti myös ulkonäöllisten seikkojen muutokseen. Punk-piirien irokeesit ja värjätyt piikkihiukset muuttuivat kaljuihin tai siististi leikattuihin hiuksiin. Myös niitit, ketjut ja pinssit korvattiin vähitellen tatuoinneilla ja lävistyksillä. Pukeutumiseen otettiin vaikutteita esimerkiksi hiphoppareilta ja skeittaajilta.
1990-luvulla skene hiljeni sen saatua väkivaltaisen imagon tietämättömien toheloitua keikoilla. Alkoi kuitenkin nousta uusia bändejä, kuten Green Day ja Rancid, jotka avasivat nuoremman polven silmät alakulttuurille. Hardcore alkoi saada uusia piirteitä, joista eriytyi myös nuorison niin rakastama ja vihaama emo. Emo syntyi 1985 Washington DC:ssä, jolloin Rites of Springin jäsenet käyttivät sanaa kuvatakseen musiikkityyliään, ehkäpä kuvaillakseen tunnetilaa (state of emotion - emo) keikoillaan.
Tästä se kaikki sitten lähti kuin tavarajuna asemalta. Emo tuli tunnetummaksi, bändejä tuli ja meni, ja nuoret niihin kovin tykästyivät. He alkoivat kopioida vaikuttajiensa vaatetustyyliä, jolla on juurensa hardcorepiirien pukeutumiseen.
Mustat, usein kasvot peittävät hiukset, neliönmalliset mustasankaiset silmälasit, kuin emon suunnannäyttäjä yhtyeen, Weezerin laulajalla Rivers Cuomolla, tiukat farkut ja mustat hupparit tulivat emon kuuntelijoiden tunnusmerkillisiksi asusteiksi. Kuuntelijakunnan leimautuessa pukeutumisensa ja käytöksensä, kuten ylenpalttisen negatiivisuuden ja passiivisuuden, alkoi sana emo, valtavirran puheessa, käsittää myös fanikunnan.
2000-luvulla muun muassa Dashboard Confessional tuli tunnetuksi erittäin henkilökohtaisista ja tunnelatautuneista sanoituksistaan. Uuden koulukunnan bändien videot alkoivat pyöriä MTV:llä ja näin sana emo tuli osaksi slangia. Adjektiivina emo vaikuttaisi tarkoittavan ainakin kuuntelijan käytöstä, elämäntyyliä, tyyliä sekä asennetta.
Emoon perehtynyt kuulijakunta käyttää emo-sanaa harvemmin adjektiivina. Innostuneet MTV:n katselijat näkevät joka paikassa emoutta ja emoja. Emo ja emoyhtyeet ovat osa rikasta keikkakulttuuria, hardcorea ja punkkia.
Lyhyesti, emo on yksi vaihtoehtokulttuurin osa-alue, johon neliömallisten silmälasien ja tiukkojen mustien vaatteiden lisäksi kuuluu paljon muutakin. On vaikeaa, lähes mahdotonta kertoa muutamin sanoin, mitä emo tarkoittaa.
Reetta Hämäläinen