Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lyhentää leikkausjonojaan vahvistamalla omaa päiväaikaista toimintaansa ja ostamalla palveluita ulkoa. Tämä ilmenee Oysin sosiaali- ja terveysministeriölle tekemästä selvityksestä.
Johtajaylilääkäri Lauri Nuutinen kertoo sairaanhoitopiirin tekevän tästä eteenpäin selvityksen ministeriölle leikkaushoitojen lyhenemisestä kolmen kuukauden välein. "Saamme yhden lisäpäivän viikossa naisten- ja lastentautien osastoilta kirurgisten potilaiden hoitoon", Nuutinen kertoo.
Lisäksi Oulaskankaan sairaalaan avataan lisäleikkaussali, jossa tehdään lyhytjälkihoitoista kirurgiaa.
Oys myös ostaa palveluita muualta. Terveyspalveluita hankitaan muun muassa Raahen sairaalasta, Lapponiasta, Kokkolan keskussairaalasta, Lapin keskussairaalasta, Botniasta ja Oulun diakonissalaitokselta.
Jonojen purkamiseen on tänä vuonna budjetoitu kahdeksan miljoonaa ja ensi vuodelle kolme miljoonaa euroa. Aika näyttää, kuinka paljon potista irrotetaan ulkoisiin palveluihin.
"Ostot koskevat muun muassa plastikkakirurgiaa, lyhytjälkihoitoista kirurgiaa ja ortopedisiä toimenpiteitä", Nuutinen selvittää. Keinonivelien uusintaleikkausjonoa pyritään lyhentämään ostamalla palveluita etelästä. Nuutinen kertoo, että tarjouskierros on parhaillaan käynnissä muun muassa Reumasäätiön sairaalaan, sairaala Coxaan ja Ortoniin.
"Tietysti hoidamme Oysissa keinonivelpotilaita resurssiemme mukaan. Pohjois-Suomen keinonivelien vaativat uusintaleikkaukset on tarkoitus keskittää Oysiin, mutta kapasiteettimme on rajallinen", Nuutinen harmittelee.
Hän muistuttaa, että säädösten mukaan hoidot on ostettava joko julkiselta tai yksityiseltä sektorilta, jos sairaala ei resurssiensa mukaan pysty suoriutumaan toimenpiteistä.
"Oys hoitaa tietysti itse päivystysluontoiset ja kiireelliset leikkaukset, esimerkiksi onnettomuudet ja syöpähoitoon kuuluvat toimenpiteet. Nämä kuluttuavat kasvavassa määrin Oysin hoitoresursseja", Nuutinen muistuttaa.
Ei ylityökieltoa
Oysin varapääluottamusmies Kalevi Lämsä kertoo, että henkilökunnalle on annettu suositus olla tekemättä ylitöitä, mutta varsinaista ylityökieltoa ei ole.
Oysin henkilökunta sitoutui erillissopimuksella tekemään omalla ajallaan leikkausjonojen lyhennyksiä. Tämä sopimus oli voimassa elokuun loppuun, jonka jälkeen sitä ei jatkettu.
"Olemme jäädyttäneet erillissopimuksen jonojen purkamisesta, kunnes palkka-asiat saadaan kuntoon. Oysissa maksetaan hoitajille selkeästi huonompaa palkkaa kuin muualla", Lämsä lataa. Palkkaneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä.
Sairaanhoitaja Iiris Leskinen kirurgian klinikalta puolestaan kertoo, että Oysin henkilökunnalla on runsaasti haluja jonojen purkuun omalla ajalla. Tämän hetkinen sopimukseton tila hämmentää monia sairaanhoitajia, ja hoitajat ovat ehdottaneet sairaalan johdolle jonojen purkamista ohi ammattiyhdistysliikkeen henkilökohtaisella tasolla.
"Johto ei kuitenkaan halua rettelöitä ay-liikkeen kanssa, joten tällainen työ ei talon johdon mukaan onnistu", Leskinen kertoo.
Oysissa saataisiin Leskisen mukaan nopeasti pystyyn kaksi leikkaustiimiä, joka pystyisi kolmena iltana viikossa purkamaan leikkausjonoja.
"Jos tahtoa vain löytyisi", Leskinen huokaisee.