Tekninen lautakunta hyväksyi Heikkilänkankaan meluvallien rakennussuunnitelmat. Rakennussuunnitelma on ollut nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti ja siitä jätettiin kaksi muistutusta.
Oulun kaupungin Katu- ja viherpalveluiden mukaan tarve meluvallien tekemiseen Heikkilänkankaalla radan varressa on olemassa. Nykyisellään yömelutaso ylittää vanhoilla asuntoalueilla käytettävän ohjearvon 50 desibeliä lähimpien talojen kohdilla koko suunnittelualueella, vaikka käytössä on alennettu junanopeus.
Rakennussuunnitelmassa meluvallit on sijoitettu maisemallisesti ja meluntorjunnan kannalta mahdollisimman edullisella tavalla ja niiden korkeus vaihtelee 2.5-6.5 metriin radan pinnasta. Meluvallit on mitoitettu siten, että yömelurajaa ei ylitetä missään asuinrakennusten vierustoilla.
Hankkeen arvioidut rakennuskustannukset ovat noin 600 000 euroa, josta ajettavien maamassojen, yhteensä noin 135 000 m3, osuus on noin puolet. Suurista massamääristä johtuen työ tulisi ajoittumaan useammalle vuodelle. Vallien rakentamiseen on haettava ympäristölupa.