Taina Kar­vo­nen kerää ko­ke­mus­ta Mal­lor­can EM-ki­sois­sa

Uimahypyn nuorten EM-kisat alkoivat lauantaina Mallorcalla. Suomea kisoissa edustavat Aurajoen Uinnin Otto Lehtonen ja Oulun Uimarit 73:sta edustava Taina Karvonen, jolle kisat ovat tähänastisen uran kohokohta.

Uimahyppy Nuorten EM-kisat

Uimahypyn nuorten EM-kisat alkoivat lauantaina Mallorcalla. Suomea kisoissa edustavat Aurajoen Uinnin Otto Lehtonen ja Oulun Uimarit 73:sta edustava Taina Karvonen, jolle kisat ovat tähänastisen uran kohokohta.

"Tuntuu hieman yksinäiseltä ja oudolta, sillä aikaisemmin olemme kiertäneet kisoissa isommalla ja tutulla porukalla. Ulkomailla olen kilpaillut aiemmin vain Ruotsissa ja Norjassa", kohta 17 vuotta täyttävä Karvonen totesi Helsingistä ennen varsinaiselle kisareissulle lähtemistä.

A-tyttöjen sarjaan osallistuvan Karvosen ohjelmassa on yhden metrin ponnahduslautakisa, jonka alku- ja loppukilpailut hypätään sunnuntaina. "Ensimmäisenä tavoitteenani on ennätyksen laittaminen uusiksi. Myös finaalipaikka on mahdollinen", Karvonen puntaroi. Karvosen mukaan hänen hyppynsä alkavat olla kunnossa, ja kaipaavat vain pikkaista hiomista.

"Tänä vuonna voin kuitenkin keskittyä kilpailukokemuksen hankkimiseen, sillä vielä ensi vuonna pääsen mukaan näihin nuorten kisoihin", Karvonen toppuuttelee liikoja ennakko-odotuksia.

Oman mausteensa kisoille tuo se, että hyppypaikka on ulkona. Aiemmin Karvonen on hypännyt ulkona vain Helsingin uimastadionilla. Karvonen lähti kisamatkalle hyvissä ajoin, jotta aikaa jää uusiin olosuhteisiin totuttautumiseen. Mukaansa Mallorcalle Karvonen sai oman valmentajansa Suvi Calamniuksen.

Taina Karvonen ei halua asettaa itselleen liikoja paineita nuorten EM-kisoihin. Oulu on itselle se kaikista paras paikka. Pystyy hyppäämään, ja perhe on Oulussa.

Ilmoita asiavirheestä