Hel­sin­gin Sanomat sai tuomion oi­keu­den pää­tök­sen uu­ti­soin­nis­ta

Helsinki Vantaan käräjäoikeus on tuominnut Helsingin Sanomat yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sakkoihin ja korvauksiin.

Helsinki Vantaan käräjäoikeus on tuominnut Helsingin Sanomat yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sakkoihin ja korvauksiin. Käräjäoikeuden mukaan lehti uudisti Ilta-Sanomien tekemän yksityisyyden loukkauksen uutisoidessaan Ilta-Sanomien saamasta tuomiosta vuonna 2002.

Helsingin Sanomien uutisessa kerrottiin Forssan käräjäoikeuden päätöksestä, jossa Ilta-Sanomat sai tuomion Esko Ahon kampanja-avustajan seurustelusuhdetta koskeneesta uutisesta. Toimittaja Susanna Reinboth mainitsi jutussa avustajan nimen, joka kävi ilmi oikeuden päätöksestä.

Vantaan käräjäoikeuden mielestä toimittaja asetti itsensä tuomioistuimen yläpuolelle ja kokeili harkitusti sallitun ja kielletyn rajoja asianomistajan yksityiselämää loukkaamalla. Lehden vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen osallistui rikokseen lukemalla tekstin ja hyväksymällä sen julkaisemisen.

Käräjäoikeus toteaa päätöksessään, että uutisoinnin kohteena ollut Forssan käräjäoikeuden ratkaisu oli julkinen. Asianomistajan nimen julkaisemiselle ei kuitenkaan ollut oikeuden mielestä journalistisia perusteita.

Virkkunen ja Reinboth joutuvat molemmat maksamaan kymmenen päiväsakkoa. Virkkuselle maksettavaa kertyy 1 140 euroa ja Reinbothille 740 euroa. Helsingin Sanomat ja tuomitut joutuvat maksamaan loukatulle yhteisvastuullisesti henkisestä kärsimyksestä 6 000 euroa.

Yksi lautamies eri mieltä

Vantaan käräjäoikeus katsoo, että kampanja-avustajan nimen julkaisemiselle Helsingin Sanomien uutisessa oli vielä vähemmän perusteita kuin Ilta-Sanomien uutisen aikoihin, koska asianomistaja ei enää työskennellyt Ahon vaalikampanjassa.

Ilta-Sanomien uutista on käsitelty korkeimpaan oikeuteen asti. KKO tuomitsi lopulta alempien oikeusasteiden tavoin kampanja-avustajan ja tv-toimittajan ex-puolison suhteesta kertomisen. Se katsoi, ettei yleisön uteliaisuuden tyydyttäminen riitä oikeuttamaan yksityiselämää koskevien tietojen levittämistä.

KKO:ssa yksi oikeuden jäsen oli tuomiosta eri mieltä kuin muut. Myöskään Vantaan käräjäoikeuden päätös ei ollut yksimielinen. Yhden lautamiehen mielestä Helsingin Sanomien toimittaja ja päätoimittaja eivät syyllistyneet rikokseen, koska Forssan käräjäoikeuden päätös oli julkinen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä