Haminalainen vuonna 1960 syntynyt mies tuomittiin Kotkan käräjäoikeudessa 980 euron sakkoihin naapurinsa koiran ampumisesta.
Mies ampui koiran sen kotipihan tarhaan viime vuoden elokuussa. Hän kertoi sitä ennen ottaneensa yhteyttä sekä koiran omistajaan että viranomaisiin koiran häiritsevän haukkumisen hiljentämiseksi. Kun mitään ei tapahtunut mies päätti hoitaa asian itse.
Ammuttu rotukoira oli hyvin menestynyt suomenpystykorvanarttu, josta sen omistaja vaati oikeudessa 25 000 euron korvausta. Ampuja määrättiin maksamaan korvauksina koiran arvosta 2 500 euroa. Ampumisessa käyttämänsä luvallisen aseensa hän menetti rikoksentekovälineenä valtiolle.
Omistaja esitti lisäksi korvausvaatimuksia muun muassa koiran koulutuksesta ja sen omistajaperheen kotirauhan rikkomisesta. Oikeus hylkäsi vaatimukset. Koiran omistaja ilmoitti heti torstaina myöhään venyneen oikeusistunnon jälkeen valittavansa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen.