-- Ensimmäiset kullanhuuhdonnan MM-kisat järjestettiin Tankavaarassa vuonna 1977. MM-kisoja järjestettiin aluksi vain Suomessa, mutta Maailman kullanhuuhdontaliiton perustamisen jälkeen ne siirtyivät myös muualle maailmalle. Viimeksi Suomessa oli kisat vuonna 1993.
-- Kullanhuuhdontakisoissa on viisi virallista sarjaa: nuoret, naiset, miehet, veteraanit ja kansalliset joukkueet.
-- Kilpailijoiden tehtävä on löytää hiekka-annoksessa olevat kultahiput mahdollisimman nopeasti. Hiput kerätään muoviseen tai lasiseen putkeen. Löydettyään mielestään kaikki hiput kilpailija antaa lopettamismerkin nostamalla vaskoolin pään päälle.
-- Ajanoton lisäksi kilpailusuoritukset videoidaan.
-- Kilpailun hiekka-annoksissa ei saa olla luonnonkultaa, vaan ainoastaan järjestäjän lisäämiä kultahippuja. Kultahippujen lukumäärää ei kerrota etukäteen. Hippujen lukumäärä vaihtelee 5--12 välillä. Hippujen läpimitan tulee olla vähintään puoli ja korkeintaan kaksi milliä.
-- Kilpailutulosta laskettaessa jokaisesta hukatusta hipusta lisätään viisi sakkominuuttia kilpailijan loppuaikaan.
-- Huippuvaskaajat löytävät kaikki hiput ämpärillisestä hiekkaa alle kahden minuutin.
-- Myös huuhdontaan käytetyn vaskoolin mitoista on tarkat säännöt. Sen halkaisija saa olla enintään 50 ja korkeus 15 senttiä. Vaskoolissa olevien urien syvyys saa olla korkeintaan 15 milliä.
-- Suomalaiset ovat olleet voitokkaita kullanhuuhdonnan MM-kisoissa. Muita vahvoja maita ovat Italia, Ruotsi, Slovakia ja Tshekki.