Pesäpallon Itä--Länsi-ottelussa ainoan kunnarin lyönyt Idän Sami Haapakoski palkittiin kentän parhaana. Iloisella ilmeellä pelannut Haapakoski löi kolmospuolelta läpi ja kiersi kentän kunnarin arvoisesti ensimmäisen jakson toisessa sisävuorossa.
-- Oli siinä vähän tuuriakin mukana, tähtäsin kyllä välilyöntiä, ja kun kolmoskoppari Lammilan syöksy jäi vajaaksi niin tulosta siitä tuli, kertoi tyytyväinen Haapakoski palkintopytty kainalossa.
-- Siitä tuli itselle kyllä hyvä fiilis ja sellainen tunne, että nyt kulkee, kentälle numerolla yksi mennyt nopeajalkainen Haapakoski kertoili.
Miesten Itä-Länsi -ottelu ei yleisössä suuria tunteita herättänyt. Monen mielestä tasoltaan lattea peli sai kuitenkin Haapakoskelta kouluarvosanan yhdeksän.
-- Kyllä siinä sai pelata tosissaan ja meidän ulkopeli oli niin vahvaa, että siihen Länsi kompastui. Erikoisesti Jani Komulaisen heittokäsi oli taas salamannopea. Ottelun lopulla kuumuus vei voimia, joten se iloinen ilmekin alkoi hyytyä, Ylivieskassa pesäpallouransa aloittanut ja Puijon Pesiksessä pelaava Haapakoski kehui joukkuettaan.
-- Jos tällaisessa joukkueessa saisi aina pelata, niin kyllä mestaruus olisi tosi lähellä. Tämän jälkeen oma tavoite on tietysti Suomen mestaruus ja vuoden pesäpalloilijan titteli, mitä muuta se voisikaan olla, Haapakoski tuumasi.
Nyt käyty Itä--Länsi oli Haapakoskelle kolmas. Vuonna 2002 hänet valittiin vuoden tulokkaaksi ja pari vuotta myöhemmin tuli etenijäkuninkaan titteli. Arkeen palataan jo tiistaina, silloin Puijon Pesis ja Kiteen Pallo ottavat mittaa toisistaan Juvalla pelattavassa Superpesiksen ottelussa.