Pääkirjoitus

Kes­kus­ta rynni voit­toon

Keskusta korjasi komean voiton Euroopan parlamentin vaaleissa.

Keskusta korjasi komean voiton Euroopan parlamentin vaaleissa. Se sai suurimman äänipotin ja neljä edustajaa läpi sekä vielä Anneli Jäätteenmäen ääniharavaksi. Myös kokoomus napsi neljä paikkaa. SDP sai tyytyä kolmeen europarlamentaarikkoon, eikä se paranna Paavo Lipposen asemia komission puheenjohtajapelissä.

Vaalien äänestysvilkkaus nousi noin kymmenellä prosenttiyksiköllä 41,1:een, ja se pani uusiksi kolmen suuren puolueen järjestyksen Suomessa. Vaalien voittajaksi nousi nyt pääministeri Matti Vanhasen johtama keskusta, joka saa jälleen Euroopan parlamenttiin neljä edustajaa. He ovat Anneli Jäätteenmäki, Kyösti Virrankoski, Paavo Väyrynen ja Hannu Takkula.

Keskustan ääniosuus kasvoi selvästi. Se oli nyt 23,3 ja keskusta ajoi sillä niukasti kokoomuksen ohi. Vuonna 1999 Esko Ahon johtama keskusta sai 21,3 prosenttia äänistä. Keskustan ääniosuus vastaa sitä tasoa, jolle puolue nousi viime vuoden eduskuntavaalien alla ja jolta se putosi hetkellisesti pääministeri Anneli Jäätteenmäestä aiheutuneen kriisin takia vuosi sitten.

Eurovaalit olivat Vanhasen ensimmäinen testi puoluejohtajana. Ne menivät häneltä mainiosti. Hän voi lähteä luottavaisin mielin kohti lokakuun kunnallisvaaleja, joissa keskusta pärjää yleensä hyvin.

Vaalien ääniharava oli odotetusti Anneli Jäätteenmäki. Lähes 150 000 ääntä on balsamia Jäätteenmäen haavoihin, jotka eivät ole vielä umpeutuneet täysin. Jäätteenmäki saa poliitikkouralleen uuden alun näistä vaaleista. Hän pystyy ottamaan etäisyyttä Suomen sisäpolitiikkaan ja luomaan nahkansa uudelleen.Tuhannen taalan kysymys kuuluu, milloin hän palaa takaisin Suomen politiikkaan. Istuuko hän täydet viisi vuotta?

Keskustan listan suuri yllätys on, että Hannu Takkula pudotti oululaisen Samuli Pohjamon. Pohjoissuomalaisten europarlamentaarikkojen määrä säilyi silti kolmena.

Kokoomuksen uusi johtaja Jyrki Katainen sai vain viikon aikaa johtaa puolueensa eurovaaleihin, joten vaalien kakkossijaa ei voi laittaa hänen erityisansiokseen. Kokoomuksen menestys johtuu siitä, että se sai taas omat kannattajansa eurovaaleissa liikkeelle. Kokoomuksen ääniosuus putosi kuitenkin, kun äänestysvilkkaus nousi.

Kokoomuksen ääniharavaksi kohosi ehkä hieman yllättäen helsinkiläinen Alexander Stubb, ensikertalainen, jonka ura poliitikkona alkaa komeasti. Suomi saa Stubbista poikkeuksellisen pystyvän ja osaavan eurokansanedustajan.

Kokoomuksen Piia-Noora Kauppi Oulusta oli viime vaalien viimeinen läpimenijä. Nyt hän teki komean nousun valtakunnallisen listan kärkisijoille. Viiden vuoden ahkerointi europarlamentissa ja kova kampanja ovat tehneet tehtävänsä. Nuoresta, innokkaasta untuvikosta on varttunut poliitikkona aikuinen.

Kokoomuksen ykköseksi nousi odotetusti Ville Itälä, mutta sen listan yllätyksenä voi pitää sitä, että kristillisdemokraateista loikannut Eija-Riitta Korhola säilytti paikkansa.

SDP:ltä menivät vaalit penkin alle huolimatta puheenjohtaja Paavo Lipposen viime hetken vetoomuksista ja puolueen ruusujenjakoiskusta lauantaina. SDP sai tyytyä kolmeen paikkaan. Se on kirvelevä tappio suurelle puolueelle, eikä paranna Lipposen asemia kädenväännössä komission puheenjohtajuudesta.

Lipposen peli ei ole silti vielä menetetty. Hän lienee yhä hyvä nimi siinä tapauksessa, ettei keskusta-oikeistosta tai liberaaleista löydy ehdokasta, joka kelpaa kaikille EU-maille komission johtoon. SDP nosti ääniosuuttaan selvästi, mutta se ei saanut silti kannattajiaan riittävästi liikkeelle. Kalevan kirjoittajavieras Lasse Lehtinen edustaa SDP:n uutta voimaa europarlamentissa.

Suomi saa nyt vain 14 paikkaa europarlamenttiin, kaksi vähemmän kuin viimeksi. Vihreät menetti yhden paikan ja sai läpi vain Satu Hassin. Vasemmistoliitolle kävi yhtä huonosti: ainoastaan Esko Seppänen pääsi riman yli. RKP piti yhden paikkansa Henrik Laxin avulla. Kristillisdemokraatit jäivät sen sijaan nuolemaan näppejään ilman Korholan kaltaista magneettia.