Pääkirjoitus

Suomen kesässä ta­pah­tuu

Kesätapahtumia riittää Suomessa miltei joka makuun. Myös Pohjois-Suomessa tarjonta on niin monipuolista ja kiinnostavaa, ettei ulkomaille tarvitse lähteä ainakaan hakemaan lomasisältöä.

Kesätapahtumia riittää Suomessa miltei joka makuun. Myös Pohjois-Suomessa tarjonta on niin monipuolista ja kiinnostavaa, ettei ulkomaille tarvitse lähteä ainakaan hakemaan lomasisältöä.

Viikonvaihteen tapahtumat pohjoisessa ja muuallakin Suomessa tarjosivat seurattavaa moneen makuun. Musiikillinen Haapavesi Folk ja kulttuuripitoinen Kalevan tietoisku Timo K. Mukasta Haapavedellä, urheilullinen Kalevan rastiviestit Oululaisissa, ratsastusurheilun komea Oulun pokaali Äimärautiolla, vanhoillislestadiolaisten laajamittaiset suviseurat Sotkamossa, niiton MM-kisat Limingassa -- siinä vain osa tapahtumista. Esimerkiksi kesäteatteria saattoi lisäksi katsoa lukuisilla paikkakunnilla. Päällekkäisyydestä huolimatta yleisöä riitti kaikkialle.

Suomen kesä on nyt parhaimmillaan. Vihreys on syvää, luonto kukkeimmillaan, linnut konsertoivat. Hyttysten kanssa pärjää vaikkapa karkotteilla. Ulkomaille kesällä lähtevä menettää paljon. Suomalaiseen makuun räätälöityä ohjelmaa löytää nimittäin vain kotimaasta. Eikä kesä ole sen kummempaa muuallakaan.

Suomen suvi oli menneinä vuosikymmeninä tapahtumaköyhää. Uskottiin, ettei kukaan viitsi kesällä lähteä liikkeelle, vaan viettää mieluummin aikaa mökkeillen tai rannalla löhöillen. Sittemmin suomalaiset ovat oppineet järjestämään kiinnostavia ja hyvätasoisia kesätapahtumia. Monet niistä ovat muodostuneet jo perinteeksi. Samalla on huomattu, että väki lähtee kyllä liikkeelle, kun on tiedossa kiintoisaa seurattavaa.

Osa tapahtumiin tulevista on aina sattumoisin paikalle osuvia lomamatkailijoita, esimerkiksi karavaanareita. Oikein mainiota tietysti on, että hekin löytävät uutta katsottavaa eri puolilta Suomea. Silloin kotimaassa kulkeminen osoittautuu palkitsevaksi. Joillekin kuin vahingossa löydetty näyttely, esitys tai ohjelma jää siitä pitäen jokavuotiseksi kohteeksi.

Hämmästyttävän monille eri puolilla Suomea asuville esimerkiksi Wanhan Woiman Weteraanikonepäivät Oulaisissa on juuri sellainen kalenteriin merkittävä rasti, jota ei voi jättää väliin. Osa laajasta kävijäjoukosta on tietysti vannoutunutta alan harrastajakuntaa. Jatkuvaa viehätystä pitää yllä se, että nostalgiaa tihkuvaan näyttelyyn kootaan joka vuosi erityinen teemaosasto Suomen rakentamisessa ansiokkaasti palvelleesta tekniikasta. Ensi viikonvaihteessa Törmänhovin ympäristössä pidettävä, järjestyksessään 14. tapahtuma esittelee tällä kerralla erityisesti vanhoja kuorma-autoja.

Useimmiten vetonaulaksi muotoutuvat tapahtumat tarvitsevat yhden vannoutuneen puuhanaisen tai -miehen, ja paljon ennakkoluulotonta uskoa omaan asiaan ja onnistumiseen. Yksin ei kukaan kuitenkaan pysty massatapahtumaa järjestämään. Aina tarvitaan mukaan laaja joukko samanhenkistä väkeä.

Mitä enemmän innostuneita on, sitä varmemmaksi käy menestys. Kun omalla paikkakunnalla viehätytään asiasta, miksipä se ei vetäisi yleisöä muualtakin. Tärkeä osa kesätarjontaa ovat tietysti myös perinteiset taidenäyttelyt, käsityöpajojen tuotteiden esittelyt ja työnäytökset, myös kotiseutumuseoiden liepeillä järjestettävät tempaukset. Monet ovat panneet ilahtuneina merkille senkin, että persoonallisia ruokapaikkoja on putkahtanut teiden tuntumaan. Ei haittaa, vaikka syömään mennessään joutuu poikkeamaan hieman valtatieltä. Suvisella vapaa-ajan matkalla kannattaa unohtaa hoppu. Silloin huomaa maisemia, makuja, värejä ja persoonallisia ihmisiä, jotka työkiireiden kanssa kulkevalta jäävät havaitsematta.