Vasemmistoliitto, vihreät ja SDP aloittavat, reilu vuosi kunnallisvaalien jälkeen, tiiviin punavihreän yhteistyön Oulun kaupunginvaltuustossa.
Valtuustossa niukan enemmistön muodostaman punavihreän rintaman ensimmäinen yhteisesiintyminen on maanantaina pidettävässä tiedotustilaisuudessa. Kolmikko antaa konkreettiset yhteiset esitykset talousarvion kipupisteiden korjaamiseksi. Toisensa löytäneen valtatrion on tarkoitus jatkaa yhteistyötään koko vaalikauden ajan.
Konsensus jatkuu silti
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Risto Kalliorinteen mukaan tunnustelut kolmen valtuustoryhmän yhteistyön aloittamiseksi ovat käynnistyneet jo vuosi sitten. Neuvotteluja on käyty puheenjohtajien kesken, mutta myös puolueiden avainhenkilöt ovat olleet tietoisia asiasta.
"Omasta puolestani voin sanoa sen, että minulla on ollut koko valtuustoryhmän tuki neuvottelujen käymiseksi ja yhteistyökuvioiden synnyttämiseksi", Kalliorinne sanoo.
Yhteisen sävelen löytäminen kesti lähes vuoden. SDP sai viime syksyn kunnallisvaaleissa 12, vasemmistoliitto 12 ja vihreät 10 paikkaa. Koalitiolla on siten yhden paikan määräenemmistö 67-paikkaisessa valtuustossa.
Koalitiorintamassa uskotaan, että ryhmittymän yhteistyö tiivistää ja jämäköittää poliittista päätöksentekoa kaupungin valtuustossa. Kalliorinne uskoo, että kaupungin palveluissa on paljon sellaisia kohtia, joita kaikki kolme puoluetta haluavat korjata.
"Mitä vaikuttajia me olisimme, jos emme yrittäisi korjata asioita nyt kun siihen on mahdollisuus? Me otamme sen roolin, joka meille kuuluu", Kalliorinne sanoo.
Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajan Taina Pitkänen-Kolin mukaan yhteistyössä toteutuu se, mitä kaupunkilaiset kunnallisvaaleissa äänestäessään ovat halunneet.
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Keränen torjuu ajatuksen että yhteistyössä sanouduttaisiin irti tämänhetkisestä konsensuksesta. Keränen vakuuttaa että isojen ryhmien yhteistyö on edelleen tärkeää.
Keränen korostaa sitä, että punavihreäyhteistyö on asia- ja tapauskohtausta. Muuten valtuustoryhmissä toimitaan, kuten tähänkin asti. "Me haluamme ryhdittää ja nopeuttaa tiettyjen asioiden käsittelyä ja etenemistä käyttämällä enemmistöä", Keränen muotoilee.
Myös vihreät korostavat tapauskohtaista asioiden käsittelyä. "On tarkkaan harkittava, missä asioissa yhteistyötä tullaan tekemään", Pitkänen-Koli toteaa.
Tieto yhteistyöstä tyrmistytti
Tieto punavihreästä yhteistyöstä veti hiljaiseksi erityisesti keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtajan Juha Huikarin.
"Ei kuulosta hyvältä viestiltä, kun olemme tottuneet Oulussa tasapuoliseen yhteistyöhön. Ei tässä vallan menettämisen pelko ole, mutta kokonaisyhteistyön kannalta tämä on huolestuttava veto", Huikari pohtii.
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Reijo Sallinen tyytyy toteamaan, ettei asiassa ole mitään uutta. "Ei tämä muuta tilannetta mitenkään nykyisestä. Aika näyttää miten mennään", Sallinen sanoo.