Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan epäselvyydet Iranin ydinohjelman tavoitteista eivät ole vielä selvinneet. Järjestön johtaja Mohamed ElBaradei sanoo, etteivät IAEA:n tarkastajat ole varmoja, onko Iran kertonut kaikki tiedot ohjelmastaan. Hän myös moitti Irania heikosta yhteistyöstä.
ElBaradein mukaan vastauksia kaivataan vielä kahteen kysymykseen: mikä on Iranin uraanin rikastamisohjelman koko laajuus ja mistä ovat peräisin maasta löydetyt ydinaseuraanin jäänteet. Hän arveli, että tarkastukset maassa saadaan valmiiksi muutaman kuukauden kuluessa.
IAEA ilmoitti viime viikolla, että Iranin P-2-sentrifugeille perustuva rikastamisohjelma oli ilmeisesti tarkoitettu hyvin suurisuuntaiseksi, eikä "tutkimus- ja kehittämisohjelmaksi", kuten Iran oli ilmoittanut. Tarkastuksissa kävi ilmi, että iranilainen yritys oli neuvotellut useiden sentrifugien ostamisesta maahan. Niiden avulla olisi kyetty rikastamaan uraania useisiin ydinaseisiin vuodessa.
Iran on kiistänyt, että se olisi tavoitellut ydinaseita.