Ko­koo­mus­ryh­mä kä­sit­te­lee Yy­pä­na­hon ta­paus­ta sun­nun­tai­na

KalevaOulu Jorma Yypänahon (kok.


Oulu
Jorma Yypänahon (kok.) asemaa valtuuston puheenjohtajana käsitellään kokoomuksen valtuustoryhmässä ensi sunnuntaina. Kokoukseen saa kutsun myös keskiviikkona Reykjavikista palaava Yypänaho. Asia on todennäköisesti esillä myös kokoomuksen kunnallisjärjestön kokouksessa torstaina.

Sunnuntaina siis selviää, nauttiiko Yypänaho törkeän kavallussyytteensä jälkeen enää ryhmänsä luottamusta. Yypänaho on kiistänyt syytteen. Kokoomuksella on Oulussa Yypänahon lisäksi 12 valtuutettua, joista kolme ilmoittaa jo tässä vaiheessa selkeästi, että heidän puolestaan Yypänaho voi jatkaa.

Neljä ei halua ottaa kantaa ennen ryhmäkokousta ja neljä toivoo Yypänahon vetävän tilanteesta itse johtopäätökset. Yksi eli Jouko Arranto on matkoilla, eikä häntä tavoitettu.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Pikkarainen (kesk.) aikoo kutsua kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat koolle, kunhan kokoomuksen kanta on selvinnyt. "Odotetaan nyt, että he saavat sen omassa keskuudessaan käydä rauhassa läpi."

Maanantaina kaupunginhallituksessa asia ei ollut millään tavoin esillä.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Ulla Hilmola ei halua kommentoida, ennen kuin ryhmäkokous on pidetty. Hilmola toivoo hartaasti, että Yypänaho osallistuu sunnuntain kokoukseen.

"Kun asia oli pari vuotta sitten ensimmäisen kerran esillä, hän puhui siitä hyvin avoimesti ja sitä käsiteltiin kokouksessa monta tuntia."

Ryhmän varapuheenjohtaja Reijo Sallinenkaan ei halua tässä vaiheessa ilmaista kantaansa: "Se saattaisi olla painostamista johonkin suuntaan. Korostan, että liikkeelle pitää lähteä Jorman omista lähtökohdista."

Ryhmän kantaa odottavat myös Taina Rytkönen-Romppanen ja Osmo Moilanen.

Tanakasti Yypänahon takana seisovat edelleen kansanedustaja Suvi Lindén, Juha Hänninen ja Markku Kangasniemi. "Oikeusprosessin lopputulema on niin epäselvä, että mielestäni Jorma voisi hyvin jatkaa valtuuston puheenjohtajana", huomauttaa Lindén.

Jos Yypänaho olisi syyllistynyt esimerkiksi rattijuopumukseen ja tuomiota ikään kuin vain odotettaisiin, olisi tapaus Lindenin mielestä aivan erilainen ja toiminta sen mukaisesti.

Juha Hännisen mielestä Yypänahon ei missään tapauksessa ole syytä erota. "Se että syytetään, ei vielä tee syylliseksi. Yypänaho on hoitanut tehtävänsä erinomaisesti ja varmasti pystyy hoitamaan ne niin loppuun asti."

Hänninen on varma, että jos nyt kavallussyytteen saaneet tuntisivat olleensa väärässä tässä asiassa, he olisivat maksaneet sen samantien lompakoistaan. "Kyseessä on kuitenkin niin pieni rahasumma (160 000 euroa)."

Markku Kangasniemi toteaa, ettei missään tapauksessa voi ryhtyä tuomariksi. "Tämä on Jorman henkilökohtainen asia tästä eteenpäin."

Loput kokoomuksen valtuustoryhmän jäsenet, Ulla-Riitta Lattula, Lyly Rajala, Leena Yliniemi ja Juha Jokikokko toivovat enemmän tai vähemmän suorasti, että Yypänaho vetäytyisi itse ainakin siksi aikaa, kun prosessi on kesken. "Kyseessä on kuitenkin kaupungin korkein luottamustehtävä", muistuttavat sekä Lattula että Rajala.

Yypänaho on jo viime vuonna ilmoittanut jättäytyvänsä pois kunnallispolitiikasta tämän vuoden lopussa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä