Suomessa mahdollisesti satoja ihmisiä on joutunut ihmiskaupan uhriksi. Luku on kuitenkin pelkkä arvio. Ihmiskaupan uhrien tunnistaminen on vaikeaa, ja ihmiskaupan päätekijöihin kiinnipääseminen vielä vaikeampaa.
Ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön päällikkö Johanna Suurpää kertoo, että Suomessa tapahtuvan ihmiskaupan piirteet vaikeuttavat sen torjumista.
Ihmiskauppaan pyritään puuttumaan toimintasuunnitelman avulla. Suunnitteilla on esimerkiksi valtion kustantamia turvatiloja ihmiskaupan uhreille.
Kauppaan puuttuminen vaatii uhrien tunnistamista. Tämä on kuitenkin vaikeaa. Maahantulo on laillinen, passi ja viisumi ovat kunnossa, joten maahan tullessa on vaikea arvioida, onko kyseessä ihmiskauppa.
Helsingin poliisi tavoitti perjantaisessa yökerhoratsiassaan seitsemän laittomasti maassa olevaa ulkomaalaista naista. Kaikki naiset olivat kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta. Ulkomaalaislain perusteella otettiin säilöön kaikkiaan seitsemän ihmistä ja yksi otettiin kiinni väärennysrikoksesta.