Mus­ti­kat talteen tal­koil­la

Luonnonmustikan kysyntä on kasvanut rajusti erityisesti Aasiassa. Suuren kansainvälisen kysynnän vuoksi Suomessa järjestetään elokuussa valtakunnallinen kampanja, jolla patistetaan kansalaisia mustikoiden ja sienten poimintaan.

Mustikat talteen talkoilla.
Mustikat talteen talkoilla.
Kuva: Peura Pekka

Luonnonmustikan kysyntä on kasvanut rajusti erityisesti Aasiassa. Suuren kansainvälisen kysynnän vuoksi Suomessa järjestetään elokuussa valtakunnallinen kampanja, jolla patistetaan kansalaisia mustikoiden ja sienten poimintaan.

Koko Kansan Luontotalkoot -kampanjan järjestää Arktiset Aromit ry. Valtakunnallisen yhdistyksen tavoitteena on lisätä luonnontuotteiden arvostusta ja poimintaa.

Talkoolaiset kirjaavat elokuun aikana lomakkeelle omat marjastus-, sienestys- ja liikuntakertansa luonnossa.

- Luonnossa kasvaa meillä kaiken kaikkiaan noin 160 miljoonaa kiloa mustikkaa, josta vain murto-osa poimitaan talteen kotitalouskäyttöön ja myyntiin. Kotitalouskäyttö parantaa kansanterveyttä ja kansanravitsemusta. Yritysten puolestaan olisi saatava lisää vientimarjaa. Kysyntä on kasvanut Aasian maissa niin kovasti, että siellä on nyt mustikasta huutava pula, kertoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.

Mustikka on suosittua Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa terveysvaikutusten vuoksi. Jos Suomen kotitalouksista kymmenenkin prosenttia osallistuisi kampanjaan, kertyisi saaliiksi lähes puoli miljoonaa ämpärillistä mustikkaa. Tällainen talkooponnistus turvaisi yhden kiinalaisyrityksen mustikkatarpeen.

Mustikkatalkoot järjestettiin viime vuonnakin, mutta talkoista huolimatta marjoja ei saatu riittävästi vientiin. Viime vuonna esimerkiksi pelkästään yhdeltä kiinalaisyritykseltä tuli kahden miljoonan mustikkakilon pyyntö.

- Ja kun näitä pyyntöjä on useita, niin kyllä Suomessa pitäisi kaikki mahdollinen kerätä ja yritysten tehdä myös kovasti yhteistyötä, Moisio toivoo.

Paras mustikkasato on tänä kesänä tulossa Pohjois-Suomeen. Mustikka kypsyy Etelä- ja Keski-Suomessa heinäkuun jälkipuoliskolla ja pohjoisessa heinä-elokuun vaihteessa.


Herkkutatti kiinnostaa Italiassa

Herkkutatti on kysyttyä erityisesti Italiassa. Suomessa muutama vuosi sitten herkkutatin huippusato ylsi yli miljoonaan kiloon.

- Tällainenkaan määrä ei tunnu siellä Italiassa vielä missään, sillä he jalostavat sienistä tuotteita, joita viedään esimerkiksi Ranskaan. Italia on kansainvälinen herkkutattimaa, Moisio kertoo.

Suomen herkkutattisatoa ei voida vielä ennustaa, koska sieni käyttäytyy oikullisesti. Tavallisesti herkkutatti tuottaa parhaiten satoa elokuussa.

Koko Kansan Luontotalkoissa arvotaan osallistujien kesken kirja- ja tuotepalkintoja. Osallistumislomakkeen voi tulostaa Arktiset Aromit ry:n kotisivuilta osoitteesta www.arktisetaromit.fi. Talkoiden suojelijana toimii Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä