Ruotsin kamarioikeus päätti maanantaina, että teleyhtiö TeliaSoneran on avattava laajakaistaverkkonsa kilpailijoilleen. Päätöksen uskotaan alentavan laajakaistahintoja. Asiasta kertoi Dagens Nyheter -lehti tiistaina.
Aiemmin tehdyn oikeuden päätöksen mukaan telekonsernin on annettava kilpailijoilleen mahdollisuus tarjota asiakkailleen laajakaistayhteys samoilla ehdoilla kuin yhtiö itse tarjoaa. Päätös koskee myös niitä alueita, joilla TeliaSoneralla on monopoliasema. Maanantaina tuomioistuin päätti evätä teleyhtiöltä valitusoikeuden päätöksestä.
TeliaSoneran kilpailijan Glocalnetin markkinointipäällikkö Martin Tivenius arvioi hinnanalennusten olevan asiakkaille yli 1 000 kruunua eli runsaat 100 euroa vuodessa. Hänen mukaansa päätöksestä hyötyy ainakin puolet Ruotsin laajakaista-asiakkaista.
TeliaSoneran johto ei kommentoinut päätöstä, mutta yrityksen asianajaja Jan Tjernell suhtautui kilpailijoiden lupauksiin varauksella.
- Kilpailu on kovaa jo nyt. On vaikea uskoa, että suuria hinnanalennuksia voi vielä tehdä, hän sanoi.