Hart­wall ir­ti­sa­noo 85 henkeä

Hartwall irtisanoo 85 henkeä syyskuussa aloitettujen yt-neuvottelujen tuloksena. Tornion tehtaalta irtisanotaan 50 henkeä, lisäksi kahdeksan henkilön työsuhteet ulkoistetaan.

Hartwall irtisanoo Torniosta 50 henkeä.
Hartwall irtisanoo Torniosta 50 henkeä.

Hartwall irtisanoo 85 henkeä syyskuussa aloitettujen yt-neuvottelujen tuloksena. Irtisanomiset osuvat suurimmaksi osaksi yhtiön Tornion tehtaalle, josta irtisanotaan 50 henkeä. Lisäksi kahdeksan henkilön työsuhteet ulkoistetaan.

Muualta Suomesta irtisanotaan 35 henkilöä. Lisäksi 10 henkeä siirtyy eläkkeelle.

Tornion irtisanottavien määrä saattaa Hartwallin mukaan vähentyä, sillä halukkaille on tarjolla töitä yhtiön Lahden tehtaalla. Syynä henkilöstövähennyksiin on Hartwallin mukaan muun muassa oluen raju hintakilpailu ja juomien kasvava tuonti.

Tornion tehtaan varapääluottamusmies Jouni Ranta pitää irtisanomisia varsinkin Torniolle huonona asiana. "Etenkin naisille menetys on iso, koska työpaikkoja ei ole kovin paljon tarjolla", hän arvioi.

Tornion seudulle ja rajan pintaan perustetaan yrityksiä varsin paljon, mutta Tornion työntekijöiden keski-ikä on aika korkea, mikä vaikeuttaa Rannan mukaan varsinkin naisten työnsaantia.

"Työntekijöillä on melko korkea keski-ikä", hän pahoitteli.

Tornion kaupunginjohtaja Raimo Ronkainen ei halunnut kommentoida irtisanomisia maanantaina, koska hän ei ollut saanut tietoa maanantain neuvotteluista.

Ilmoita asiavirheestä