Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mielestä hallituksen tulisi luopua aikeesta verottaa energiayhtiöiden ns. windfall-tuottoja. Järjestön mielestä budjettipolitiikan päätavoitteena tulisi olla talouskasvun ja tuottavuuden parantaminen, ja windfall-tuottojen leikkaus on tässä suhteessa nurinkurista.
EK:n mukaan windfall-vero heikentäisi investointiedellytyksiä ja lisäisi sähkön hinnan nousupaineita. Lisäksi mahdollinen vero rankaisisi päästötöntä sähköntuotantoa ja kohdistuisi myös teollisuuden omaan käyttöön tulevan sähkön tuotantoon, josta ei synny windfall-tuottoja, EK muistuttaa.
EK käyttäisi veropoliittisia keinoja energiakustannusten alentamiseksi. Yritysten sähköveroa pitää pikaisesti alentaa niin pitkälle kuin EU:n energiaverodirektiivi sallii. Yrityksiä ei pidä rasittaa myöskään uusilla ympäristöveroilla, esimerkiksi jäteveroa laajentamalla.
EK korostaa kannanotossaan myös, ettei hallitus saa sortua vaalibudjettiin ja julkisten menojen kasvattamiseen, vaan merkittävä osa valtion kassaan kertyneistä lisätuloista pitää käyttää valtion velan lyhentämiseen.