-- Mitä on nää tuoksut mun ympärillä? Mitä on tämä hiljaisuus, kyseli taitelija Ella Eronen Paltaniemen runoillassa kesällä 1978.
Hiljaisuus katosi hetkessä, kun viereiseltä lentoasemalta lähti nousuun Helsingin iltakone. Eino Leinon hiljaisuutta ylistävä runo sai aivan uudet tehosteet, joiden kanssa edes legendaarinen Ella Eronen ei pystynyt kilpailemaan.
Kajaanin Runoviikon 30-vuotisen historian aikana on sattunut ja tapahtunut. Runoviikon juhlalehti Kolmikymppinen kertoo näistä hetkistä. Tämän jutun sattumukset on koottu Kaisu Mikkolan toimittamasta juhlalehdestä.
Meriluodon kukat vääriin käsiin
Runoilijat eivät ole tuttuja lehtien lööpeistä, joten erehdyksiäkin voi sattua. Vuonna 1997 odotettiin Aila Meriluotoa Runoviikon vieraaksi. Runoviikon auto oli väärään aikaan rautatieasemalla juhlavierasta vastassa, mutta tarjosi kyydin kahdelle viikolle saapuneelle vieraalle.
Kun juhlavierasta hakemassa ollut auto kaarsi hotellin pihaan, niin vastassa ollut vastaanottokomitea pisti juhlavat vastaanottoseremoniat käyntiin. Toinen rouvista ennätti saada jo kukkakimpunkin, ennen kuin erehdys huomattiin.
Vastaanottajien puolustukseksi mainittakoon, että myös kukitettu rouva oli Aila Meriluodon tapaan vaaleatukkainen ja silmälasipäinen. Runoilija itse saapui myöhemmin samana iltana kaupunkiin omilla kyydeillä ilman vastaanottoseremonioita.
Runoviikon virallisen runokoiran vakanssi kuului ainakin takavuosina Hannu Huuskan Vaclaville. Eloisa kultainennoutaja seurasi isäntäänsä kaikkialle ja rakasti tämän sukkien kanniskelua.
Kesällä 1995 Vaclav kuitenkin syyllistyi yllättävään rikokseen. Isäntänsä perässä hotellinkäytävää kulkenut koira havaitsi avoimen hotellihuoneen oven, nappasi huoneen lattialla olleen ylimääräisen sukan suuhunsa ja jatkoi isäntä perässä sukkaa roikuttaen.
Hetkeä myöhemmin festivaalin esiintyjälle kuuluvaa sukkaa lähti palauttamaan niin isäntä kuin koira anteeksipyyntöjen kera.
Kuka kuorsaa?
Kesken esityksen katsomosta kuuluva kuorsaus säikäytti festivaalin silloista taiteellista johtajaa Hannu Huuskaa kesällä 1996. Huuska ihmetteli kesken Sina Kujansuun ohjaaman Rilke-tulkinnan, että onkohan hänen esityksensä tosiaan niin pitkäveteinen, että yleisö nukkuu. Tuossa vaiheessa avajaisista oli kulunut vasta muutama hetki.
Esityksen jälkeen selvisi, että äänekäs kuorsaaja oli ollut erään Runoviikon vieraan opaskoira. Taiteilija itse oli helpottunut asian laidan selvittyä.
-- No, olihan se ihanaa, että ei ollut kukaan ihminen, Huuska oli huokaissut helpottuneena.