Unten mailla esit­te­lee nuk­ku­mis­ta ku­va­tai­teen keinoin

Vaasalaisen Tikanojan taidekodin jokakesäinen teemanäyttely esittelee tänä vuonna nukkumista. Unten mailla -näyttely on monimuotoinen läpileikkaus taiteen nukkujiin, nukkumiseen ja uniin.

Vaasalaisen Tikanojan taidekodin jokakesäinen teemanäyttely esittelee tänä vuonna nukkumista. Unten mailla -näyttely on monimuotoinen läpileikkaus taiteen nukkujiin, nukkumiseen ja uniin.

Näyttelyn 140 teoksessa esitellään niin kansallisromanttista päiväunelmointia, paimenidyllejä kuin suurrealistisia unimaailmojakin. Museonjohtaja Anne-Maj Salinin mukaan näyttely luo kattavan silmäyksen siihen, kuka taiteessa nukkuu, miten taiteessa nukutaan ja millaisia ovat taiteen unet.

Näyttely pyrkii antamaan monimuotoisen esimerkin siitä, miten suomalaistaiteilijat ovat nukkumista lähestyneet. Mukana on kuitenkin esimerkkejä myös vanhemmasta ja kansainvälisestä taiteesta.

Näyttely esittelee nukkumisteemaa monen kuulun taiteilijan kautta. Näyttelyssä on esillä muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin, Pekka Halosen, Yrjö Saarisen, Hugo Simbergin, Helene Schjerfbeckin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia.

Näyttely on nähtävissä Tikanojan taidekodissa syyskuun viidenteen päivään saakka.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä