Sakari T. Lehto on kuollut

Entinen monipuolinen teollisuusjohtaja ja ulkomaankauppaministeri Sakari T. Lehto on kuollut. Lehto kuoli kesäkuun lopussa kesämökillään Kemiönsaaressa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.

Entinen monipuolinen teollisuusjohtaja ja ulkomaankauppaministeri Sakari T. Lehto on kuollut. Lehto kuoli kesäkuun lopussa kesämökillään Kemiönsaaressa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.

Lehto toimi puoluepoliittisesti sitoutumattomana ulkomaankauppaministerinä Martti Miettusen toisessa hallituksessa, ns. hätätilahallituksessa joulukuusta 1975 syksyyn 1976. Presidentti Urho Kekkosen kokoon runnoman hallituksen keskeisenä tehtävänä oli työllisyyden parantaminen.

Lehto syntyi Turussa joulukuussa 1923. Hän työskenteli uransa aikana muun muassa Suomen teollisuusliiton toimitusjohtajana vuodet 1964-1971 ja Paraisten Kalkin, sittemmin Partekin toimitusjohtajana 1972-1987.

Lehdolle myönnettiin ministerin arvonimi vuonna 1977.

Lehto oli kiinnostunut tulevaisuuden tutkimuksesta. Hän muun muassa toimi Rooman klubin Suomen komitean ensimmäisenä puheenjohtajana vuodet 1984-1989.

Ilmoita asiavirheestä