Äkillinen sydämen vajaatoiminta on ollut tänä vuonna ravikilpailuissa menehtyneiden kolmen hevosen kuolinsyy. Yksi hevonen kuoli Mikkelissä kesäkuun alussa ja kaksi Tampereella kuun puolivälissä.
Niiden ainoaksi kuolinsyyksi on varmistunut äkillinen sydämen vajaatoiminta, joka syntyy rytmihäiriön seurauksena.
- Hevosilla ei todettu rakenteellisia vikoja eikä piileviä sairauksia, jotka olisivat voineet altistaa hevosia sydämen toimintahäiriölle. Kaikista hevosista on myös tutkittu lääkeainetestinäyte, eli doping-näyte, joka oli jokaisella negatiivinen, kertoo Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Katja Hautala.
Satunnaisia, lieviä rytmihäiriöitä esiintyy tutkimustiedon mukaan noin 2,5%:lla hevospopulaatiosta. Yleensä ne menevät niin nopeasti ohi, ettei hevosen valmentaja tai hoitaja niitä huomaa. Rytmihäiriö voi ilmaantua milloin vain, yhtä hyvin levossa kuin rasituksessa. Vakava rytmihäiriö aiheuttaa sydämen vajaatoiminnan, johon hevonen voi menehtyä.
- Tämänhetkisen tiedon perusteella rytmihäiriöiden aiheuttamia äkillisiä sydänkuolemia on äärimmäisen vaikea ennaltaehkäistä, eläinlääkäri Hautala puntaroi.