Microsoft järjestää Xbox 360 -pelikonsolin julkistuksen yhteydessä kaksipäiväiset lanseerausjuhlat Mojaven autiomaassa, Yhdysvalloissa.
Bileisiin kärrätään satoja pelipaikkoja, live-viihdettä ja puitteet ympärivuorokautiselle pelaamiselle. Tapahtumaan odotetaan tuhansia pelaajia. Pelitapahtuma alkaa 20. marraskuuta auringonlaskun aikaan ja päättyy minuutin yli keskiyön tiistaina 22. marraskuuta, jolloin Xbox 360 lanseerataan Pohjois-Amerikassa.
Paikalle lennätetään www.origenxbox360.comissa pidetyn kilpailun voittajat. Eurooppalaiset voittajat lennätetään vip-hengessä Yhdysvaltoihin ja siellä edelleen pelipaikalle yksityiskoneella.
Xbox 360: Zero Hour -tapahtumassa pelaajat saavat myös pelata ensimmäisten joukossa konsolin uusia pelejä, muun muassa lippulaivana pidettyä Perfect Dark Zero -peliä verkossa.
Samaan aikaan uutisoidaan uusien konsoleiden olevan myyty jo ennakkoon. On todennäköistä, että lanseerauksen yhteydessä konsolit ovat vähissä Britanniassa ja Yhdysvalloissa ennen joulua. Muun muassa Amazon.com ei ota enää vastaan ennakkotilauksia.