Työuupumuksesta kärsivillä on Työterveyslaitoksen ja Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan usein myös fyysisiä sairauksia. Miehillä työuupumus liittyy usein sydän- ja verisuonisairauksiin, naisilla taas tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Tutkimus ei kerro, altistavatko nämä fyysiset sairaudet työuupumukselle vai päinvastoin. Aiemmat tutkimukset tukevat kuitenkin käsitystä, että työuupumukseen liittyvä jatkuva stressi johtaisi fyysiseen sairastumiseen.
Kansainvälisessä Journal of Psychosomatic Research -lehdessä julkaistu tutkimus pohjautuu Kansanterveyslaitoksen Terveys 2000 -tutkimuksen aineistoon ja siinä tutkittiin lähes 3 400 työntekijää.
Tutkijoiden mukaan työuupumusta voitaisiin ehkäistä sopeuttamalla työtä työntekijöiden voimavarojen mukaisiksi. Työn kohtuulliset vaatimukset, työyhteisön kehittäminen ja riittävät voimavarat vähentävät työuupumuksen ja siitä aiheutuvien terveyshaittojen riskiä.
Fyysisiä sairauksia 70 prosentilla
vakavasti työuupuneista
Työuupumus on pitkittynyt stressioireyhtymä, johon voi liittyä uupumusasteista väsymystä ja kyynisyyttä. Myös ammatillinen aikaansaamisen tunne saattaa heikentyä. Työuupumuksen yhteys masennukseen ja psyykkiseen pahoinvointiin on ollut tutkijoiden kiinnostuksen kohteena pitkään, mutta yhteys fyysisiin sairauksiin on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Tässä tutkimuksessa työuupumuksen ja fyysisten sairauksien välillä todettiin selvä yhteys. Nämä sairaudet olivat sitä yleisempiä, mitä vakavammasta työuupumuksesta oli kysymys. Vakavasti työuupuneista yli 70 prosenttia kärsi jostain lääkärin toteamasta fyysisestä sairaudesta.
Vaikka molemmat työuupumukseen vahvasti yhteydessä olleet fyysiset sairaudet liittyvät usein myös mielialaan, työuupumuksen yhteys niihin ei tutkimuksen mukaan selittynyt masennusoireilla.
Vuosina 2000-2001 vakavasta työuupumuksesta kärsi 2,5 prosenttia ja lievemmästä työuupumuksesta 25 prosenttia työssä käyvistä suomalaisista.