Lilla teaternin ja Helsingin kaupunginteatterin yhdistymisestä tuli lopullisesti totta, kun teattereiden hallitusten puheenjohtajat Marika Tandefelt ja Jorma Bergholm allekirjoittivat fuusiosopimuksen aamulla.
Sopimuksen mukaisesti Lilla teaternista tulee Helsingin kaupunginteatterin ruotsinkielinen näyttämö 1. elokuuta 2005. Lillanin taiteellisena johtajana aloittaa tuolloin Pekka Strang, joka tosin jo maaliskuusta alkaen suunnittelee Lillanin näyttämön ohjelmiston syksyksi 2005.
Lillanissa esitetään pääasiassa ruotsin-, mutta mahdollisesti myös suomenkielisiä näytelmiä kuten tähänkin asti. Muilla kaupunginteatterin näyttämöillä ei ole tarkoitus esittää ruotsinkielisiä näytelmiä muutoin kuin vierailujen yhteydessä.
Lillanin hallituksen puheenjohtaja Marika Tandefelt vakuuttaa, että minkäänlaisia lomautuksia ei yhdistymisestä seuraa, vaikka yleensä fuusioiden yhteydessä saneerataan muodossa tai toisessa.
Kaupunginteatterin asioita hoitavan Helsingin teatterisäätiön sääntöjä on muutettu siten, että säätiön hallitukseen ja edustajistoon valitaan vähintään yksi ruotsinkielisen väestön edustaja.