Vesissä yhä vähän si­ni­le­vää

Sinilevää on edelleen vähän niin Suomen merialueilla kuin sisävesillä.

Sinilevää on edelleen vähän niin Suomen merialueilla kuin sisävesillä.

Suomen ympäristökeskuksen ja Merentutkimuslaitoksen valtakunnallisen leväkatsauksen mukaan levän määrä on merialueilla ajankohtaan nähden tyypillisen alhainen, eikä levän odoteta runsastuvan kukinnoiksi vielä juhannusviikonloppuun mennessä. Männyn siitepöly saattaa kuitenkin värjätä veden paikoin kellanvihreäksi.

Myös sisävesissä levien muodostuminen noudattelee normaalia alkukesän tilannetta. Sisävesien tilannetta seurataan 262 havaintopaikassa, joista yhdeksässä järvessä on havaittu vähäisiä määriä sinilevää. Myös sisävesissä männyn siitepöly saattaa värjätä vettä.

Vesien lämpötilat ovat nousseet hieman viikontakaisista lukemista. Vesi on nyt Etelä- ja Keski-Suomessa keskimäärin 12-15-asteista ja Pohjois-Suomessa alle 13-asteista. Meriveden lämpötila on varsinaisen Itämeren pohjoisosassa ja Suomenlahdella 10-12, Selkämerellä 8-10 ja Perämerellä 6-8 astetta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä