Käytöstä poistettujen nappiparistojen varastointitynnyri syttyi palamaan Nivalassa tehtaan tuotantolaitoksessa tiistaina iltapäivällä. Yksi henkilö joutui käymään terveyskeskuksessa tarkastuksessa hengitettyään palokaasuja.
Henkilökunta havaitsi nappiparistojen tynnyrin lämpiävän ja kuljetti nopeasti tynnyrin ulos tehdasrakennuksesta. Ulos tuodun tynnyrin sisältö syttyi palamaan parimetrisiin liekkeihin, jolloin henkilökunta teki ripeästi alkusammutuksen hiilidioksidi- ja jauhesammuttimilla. Palokunnan saapuessa paikalle puoli neljän aikoihin kytivät tynnyrissä olevat nappiparistot vielä punahehkuisena metallipalona.
Palokunta jäähdytti palavan tynnyrin ulkopuolelta ja sammutti sen alla olleen puulavan vedellä. Palavat paristot sammutettiin levittämällä ne palamattomalle alustalle ja sekoittamalla sekaan sammutusjauhetta ja kuivaa sementtiä.
Palosta ei aiheutunut leviämisvaaraa eikä vaaraa ympäristölle. Palovahingot jäivät vähäisiksi, eikä tehtaan toiminta keskeytynyt. Palokunta arvelee syttymissyyksi jännitteisten paristojen reagoimista keskenään.