Virolaisia huolettaa yhä enenevässä määrin päivittäin Tallinnan läheisyydessä ja myös kaupungin keskustan kautta kulkeva vaarallinen tavarajunaliikenne.
Öljyä ja kemiallisia tuotteita kuljettavat rahtijunat kulkevat mm. Tallinnan suurimman asuntoalueen Lasnamäen läheltä Ülemisten asemalta keskustaan Koplin tavara-asemalle, joka sijaitsee vain puoli kilometriä parlamentista, pääministerin virkarakennuksesta ja koko vanhastakaupungista.
Postimees-lehden mukaan Tallinna olikin lähellä suurkatastrofia toukokuun alussa, kun Ülemisten juna-asemalla rautatien viereen kerättyjä vanhoja ratapölkkyjä syttyi tuleen.
- Liekit olivat vain runsaan kuuden metrin päässä öljyvaunuista, kertoi Tallinnan pelastusyksikön lehdistöpäällikkö Kirill Teiter lehdessä. Teiterin mukaan räjähdys olisi aiheuttanut erittäin vakavan onnettomuuden, jos liekit olisivat päässeet vaunuihin asti.
Viron sisäministeriön apulaiskansliapäällikön Kalev Timbergin mukaan Viron pitäisi rajoittaa vaarallista tavaraa kuljettavien junien liikennettä pääkaupungissa. Myös laiminlyönneistä annettavia rangaistuksia pitäisi tiukentaa.