Osta hyvä Zidane. On laadukas ja taiteellinen kosketus, upeat syötöt. Osta, osta.
Saat Zidanen kymmenellä vanhalla Maradonalla.
Oi aikoja, voi hintoja. Näin nopeasti ei inflaatiokaan puraise. Ilmiömäisen argentiinalaistaiturin Diego Maradonan siirrossa Barcelonasta Napoliin liikuteltiin vuonna 1985 ennätyksellisesti rahaa.
Maradona maksoi Napolille noin seitsemän miljoonaa euroa.
Nykyään sillä rahalla ei saa edes Milan Barosia tuhlaamaan maalipaikkoja tai Peter Crouchia kolistelemaan kärjessä.
2000-luvulla pelaajien siirroissa maksetaan maltaita. Kaikkien aikojen kassakoneen kilahdus tapahtui, kun Zinedine Zidane siirtyi Real Madridiin neljä vuotta sitten. Juventus sai ranskalaisesta noin 67 miljoonaa euroa.
Espanjalaisseuran presidentti Florentino Pérezilla oli selvä näkemys, miksi Real hankki Zidanen.
"Real Madrid äänestettiin Fifassa maailman parhaaksi seuraksi ja sen takia meillä pitää myös olla maailman parhaat pelaajat."
Vuosituhannen vaihteessa elettiin jalkapallossa hulluja vuosia. Suurseurat maksoivat huippupelaajista hulppeita rahoja ja keskinkertaisuuksistakin pulitettiin tuhteja setelitukkoja.
Sen jälkeen laskeuduttiin realismiin takaisin. Seurat ymmärsivät pakon edessä, että ehkä esimerkiksi japanilainen Hidetoshi Nakata ei olekaan 28 miljoonan euron väärti. Muutamat huipputason seurat olivat kuluttaneet niin reippaasti, että ne asetettiin pelaajien ostokieltoon.
Monella seuralla on nyt uusi taktiikka. Hyviä pelaajia saa nykyisin ilmaiseksikin, jos heidän sopimuksensa ovat umpeutumassa.
Hinnat karkasivat
1990-luvulla
Ennen Zidanen siirtoa ennätyssummia paukuteltiin uusiksi tasaiseen tahtiin parin vuoden ajan. Uuden aikakauden avasi Alan Shearerin 15 miljoonan punnan eli noin 22 miljoonan euron siirto Blackburnista Newcastleen.
Sen jälkeen tulivat Ronaldo, Denilson, Christian Vieri, Hernan Crespo ja Luis Figon ennen kuin Zidanen summa jäädytti ennätyskehityksen ainakin toistaiseksi.
Vauhti on ollut hurja. Vain vuosikymmen ennen Zidanen 67 miljoonan euron siirtoa ennätyssumma oli yli 55 miljoonaa euroa vähemmän.
1980-luvun alussa Maradonasta maksettu ensimmäinen huima summa, noin 4,5 miljoonaa euroa, tuntuu nykytilanteessa lähes taskurahalta. Kun hollantilaislegenda Johan Cryuiff vuonna 1973 siirtyi Ajaxista Barcelonaan, pulitettiin hänestä vain reilu miljoonaa euroa.
Chelsea
nousukkaana
Aikoinaan suurimmat summat liikkuivat Italiassa, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana Englanti on astunut tuhlaajapojan paikalle.
"Valioliigan taloudellinen menestys ja seurojen parantunut talouskuri tarkoittaa sitä, että yhä useammat englantilaisseurat voivat investoida pelaajia. Myös palkkakulut ovat Englannissa paremmassa hallinnassa kuin monessa muussa huippuliigassa", Dan Jones muun muassa talousarvioita tekevästä Deloittesta totesi syyskuussa.
"Valioliigan seurat ovat kuluttaneet yli 285 miljoonaa puntaa (420 miljoonaa euroa) tänä vuonna. Siinä on pientä nousua vuosiin 2003 ja 2004 verrattuna, mutta vähennystä siihen, kuinka paljon rahaa käytettiin vuonna 2002 ja aikaisemmin."
Uuden kulutusjuhlan takana Englannin valioliigassa on lähinnä Chelsea. Venäläismiljardööri Roman Abramovits nokittaa tarvittaessa pari miljoonaa puntaa ylimääräistä, kun hän haluaa tietyn pelaajan Chelseaan.
Maailman kaikkien aikojen 50 kalleimmasta siirrossa osoitteena on ollut seitsemän kertaa Chelsea.
"Meidän strategiamme on rakentaa pitkällä tähtäimellä maailman menestyvin jalkapallojoukkue, ja kaikki mitä olemme tähän mennessä tehneet, on suunnattu siihen", Abramovits totesi lokakuussa seuran satavuotisjuhlien yhteydessä.
Rakentaminen ei ole ilmaista. Abramovits on reilun kahden vuoden aikana käyttänyt pelaajasiirtoihin yli 350 miljoonaa euroa.
Se ei tietenkään ole kuin murto-osa miehen arvioidun 17 miljardin omaisuudesta.
Todennäköisesti Zidanen siirtoennätys ei ole ikuinen.
