Kalifornian yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla voi maanjäristysten ensisekuntien perusteella päätellä sen suuruusluokan. Tiedelehti Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan järistyksen ensimmäisen murtuman koko, tyyppi ja syvyys kertovat melko tarkasti, kuinka voimakas järistyksestä tulee.
Tieto järistyksen voimakkuudesta ei tässäkään tapauksessa ehdi pelastaa sen uhreiksi jääviä, mutta se voisi auttaa pelastusviranomaisia avustustoimien järjestämisessä.
Ennen tätä tutkimusta tiedemiehet eivät ole pystyneet ennustamaan maanjäristysten paikkaa, aikaa tai voimakkuutta.