Pa­les­tii­na­lai­set kun­nioit­ta­vat Ara­fa­tin muistoa

Palestiinalaiset kunnioittavat tänään tasan vuosi sitten kuolleen pitkäaikaisen johtajansa Jasser Arafatin muistoa. Virallinen seremonia järjestetään hänen hautapaikallaan Ramallahissa, mutta palestiinalaisten odotetaan marssivan myös muualla Länsirannalla ja Gazassa.

Arafatin haudalla on käynyt ihmisiä tasaisena virtana kuukausi toisensa jälkeen. Paikkaa vartioi ympäri vuorokauden neljä palestiinalaista sotilasta.

Arafat on edelleen monille palestiinalaisille itsenäisyystaistelun ehdoton keulakuva, jota ei sovi enää arvostella. Hänen elinaikanaan palestiinalaishallintoa moitittiin usein korruptoituneeksi.

Arafatin poismenoa pidettiin uutena alkuna Israelin ja palestiinalaisten suhteissa. Abbas ei ole kuitenkaan onnistunut riisumaan ääriryhmiä aseista, eivätkä toiveet Palestiinan valtion perustamisesta ole juurikaan vahvistuneet viime kuukausina. Osapuolten neuvottelut ovat olleet päinvastoin yhtä jumissa kuin ennenkin palestiinalaistaistelijoiden iskujen takia.

Ilmoita asiavirheestä