Tampere Unitedin hyvä taistelu jalkapallon Intertoto-cupin toisella kierroksella ei tuottanut jatkopaikkaa, vaan tamperelaiset hävisivät ruotsalaista Kalmaria vastaan myös toisen osaottelun. Ensimmäisen osan Kalmar vei Tampereella viikko sitten 2-1 ja kotikentällään Kalmarin voittolukemat olivat 3-2.
Tampere United meni ottelussa johtoon, kun peliä oli pelattu reilut puoli tuntia. Kotijoukkueen tasoitus tuli vain kuusi minuuttia TamU:n johto-osumasta.
Ottelu näytti ratkeavan siinä vaiheessa, kun Kalmar meni johtoon 66. minuutin kohdalla. Ruotsalaiset painoivat väkisin paineen TamU:n maalille ja Shpetim Hasani pääsi siirtämään pallon ruuhkan keskeltä verkkoon.
TamU ei kuitenkaan luovuttanut. Peliaikaa oli jäljellä vain viitisen minuuttia, kun Jarkko Wiss pääsi puskemaan Ojasen tarjoilusta tasoituksen. Loppukirin kannalta Wissin maali tuli hieman liian myöhään. Jatkopaikka luisui lopullisesti ruotsalaisille, kun Brima Koroma pääsi lisäajan kolmannella minuutilla yksin läpi ja viimeisteli loppulukemat 3-2.
Intertoton kolmannella kierroksella kohtaa Kalmar kohtaa hollantilaisen Twenten.