Oulu Liikunnan merkitys yhteiskunnan rakennustyössä on entisestään lisääntynyt TUL:n puheenjohtajan Kalevi Olinin mielestä. Hänen mukaansa lasten ja nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä hyvin merkittävällä tavalla ohjatun harrastustoiminnan ja erityisesti liikunnan kautta.
TUL:n 85-vuotisjuhlavuoden pääjuhlassa Oulussa puhunut Olin herätteli yhteiskunnan päättäjiä huomaamaan aiempaa paremmin liikuntajärjestöjen mahdollisuudet tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä. Olinin mielestä monet yhteiskuntaamme uhkaavat kansantaudit ovat voitettavissa hyvin yksinkertaisella ja kohtuullisella liikunnalla.
- Tyypillinen esimerkki tällaisesta sairaudesta on aikuisiän diabetes, joka olisi poistettavissa lähes kokonaan, mikäli kaikki ihmiset harrastaisivat vaadittavan minimimäärän liikunta, Olin totesi Oulun pesäpallostadionilla pidetyssä juhlassa.
- Yhä monimutkaistuvassa yhteiskunnassa väheksyä ei voi myöskään kilpa- ja huippu-urheilun viihdearvoa. Urheilujärjestöjen onkin rakennettava kilpa- ja huippu-urheilutoimintansa siten, että sen arvoperusta säilyy kestävänä myös jatkossa.
Olin on vedonnut aikaisemmin myös kaikkiin kuntiin, että jatkossakin pitäisivät kärkitilansa suomalaisen liikunnan ja urheilun tukijana.
- Kuntien tulee jatkossakin huolehtia liikuntapaikkojen rakentamisesta ja ylläpitämisestä sekä seurojen toiminnan tukemisesta. Kunnia-asia kunnille on se, että liikuntapaikat ovat lasten ja nuorten käytettävissä maksutta, Olin uudisti TUL:n juhlavuoden pääviestin Liikunta purkaa paineita.
Mönkäre: "Jokaisella vastuu
hyvinvoinnistaan"
Valtiovallan viestin pääjuhlaan tuonut sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre oli omassa tervehdyspuheessaan samoilla linjoilla Olinin kanssa.
- Liikunta on hyvä keino purkaa paineita. Lisäksi se pitää myös fyysisen suorituskyvyn kunnossa. Jokaisella on myös itsellään vastuu hyvinvoinnistaan. Yhdessä liikkuminen tuo myös yhteen kuulumisen tunnetta ja ystäviä, Mönkäre sanoi.
Hän sanoi myös, että hallitusohjelmassa painopiste on lasten ja nuorten liikunnassa ja myönteisessä liikuntakasvatuksessa.
- Ohjelmassa painotetaan myös terveyden ja toimintakyvyn edistämistä liikunnan avulla. Nämä kaikki painotukset ovat TUL:n arkea, Mönkäre sanoi.
- Yhdessä voimme vaikuttaa liikunnallisen elämäntavan lisääntymiseen. Liikunta kuuluu kaikenikäisille, koko elämän vaiheisiin, hän lisäsi.
Lajit voivat vaihtua, mutta liikunnan ilon kokenut on ministerin mielestä aina helpommin palautettavissa takaisin liikunnan pariin.
- Pienillä investoinneilla voimme luoda mahdollisuudet liikuntaharrastukseen koko elämänkaaren ajaksi.