Tuk­hol­man alueel­la liikkuu taas susi

Tukholman alueella on nähty jälleen susi, kertoo uutistoimisto TT.

Tukholman alueella on nähty jälleen susi, kertoo uutistoimisto TT. Poliisipartio havaitsi suden varhain sunnuntaina Saltsjö-Boossa Tukholman itäpuolella. Poliisit seurasivat sutta autolla muutamia satoja metrejä ennen kuin se katosi.

Anders Karlsson Nackan poliisiasemalta vakuutti olevansa varma, että eläin oli susi. - Ainakaan en ole ikinä nähnyt koiraa, joka olisi niin suuri. Pää oli valtava, Karlsson kertoi Ruotsin radiolle.

Aiemmin perjantaina ja lauantaina useat ihmiset kertoivat nähneensä suden liikkuvan Tukholman koillispuolella.

Ruotsin viestimet kertoivat Tukholmassa liikkuvasta sudesta myös 2001 ja 2002. Asiantuntijat arvelivat tuolloin, että susi oli nuori uros, joka oli parinhakumatkallaan eksynyt oudoille seuduille.

Ilmoita asiavirheestä