Suomen miehet ottivat kaksoisvoiton pyöräsuunnistuksen MM-kisojen keskimatkalla maanantaina Joensuussa. Tuomo Tompuri oli 17,0 kilometrin radalla runsaan minuutin nopeampi kuin Mika Tervala. Pronssin vei mestaruutta puolustanut Venäjän Ruslan Gritsan parisen minuuttia voittajaa hitaampana. Tompurin, 30, aiempi paras sijoitus kolmessa aiemmassa MM-kisassa oli yhdeksäs.
-- Selkeänä tavoitteena oli tehdä mahdollisimman hyvä suoritus ja sen myötä menestyä, jopa voittaa nimenomaan tämä keskimatka, johon diabeetikon on helpompi valmistautua kuin lähes kaksi tuntia kestävälle pitkälle matkalle.
-- Olen myös vuoden verran todella panostanut näihin kotikisoihin, reilun vuoden Joensuussa asunut lääkäri totesi.
Tompuri myönsi, että niin maastotyyppi kuin ratasuunnittelu suosi suomalaisia, joskin Joensuun maastossa ovat harjoitelleet ahkerasti myös virolaiset ja venäläiset. Mika Tervalalla on vuodelta 2002 pikamatkan maailmanmestaruus.
-- Kyllä selkeänä tavoitteena oli voittaa tämä kisa, mutta eipä aivan onnistunut. Tarkoitus oli myös edetä niin varovasti, ettei tule virheitä. Rata oli myös oletettua vaativampi, ja kaksi kertaa poljin risteyksen ohi. En pystynyt ennakoimaan tarpeeksi tulevaa, Tervala sanoi mitaliin tyytyväisenä.
Hyvän suomalaismenestyksen täydensi vuoden 2002 maailmanmestari Jussi Mäkilä neljännellä sijallaan.
-- Se oli siinä, 11 sekuntia mitalista jäänyt ja selvästi pettynyt Mäkilä sanoi.
Stengård naisten kisan kolmas
Ingrid Stengård sijoittui kolmanneksi naisten keskimatkalla ja hävisi mestaruuden uusineelle Itävallan Michaela Gigonille vahaat kolme minuuttia 13,2 kilometrin radalla. Hopealle suunnisti Slovakian Hana Bajtosova runsaan minuutin suomalaista nopeampana.
-- Olipa rankkaa, sillä maastopohja oli pehmeää. Meinasivat paukut loppua, Stengård kuvasi paahtavassa helteessä käytyä kilpailua. -- Rata oli vaativa ja monen monta kertaa piti pysähtyä. Varsinaisia virheitä ei tullut, mutta ykköselle mennessä kului ylimääräistä aikaa varmaan minuutti, viime vuonna samalla matkalla kymmenenneksi sijoittunut Stengård kertoi.
Suomalaisista Maija Lång oli kuudes ja yksi suosikeista, pitkän matkan viime vuoden maailmanmestari Päivi Tommola seitsemäs.