Riittämätön opiskeluterveydenhuolto näkyy ammattikorkeakouluopiskelijoissa.
"Mielenterveysongelmat, masentuneisuus ja päihteet ovat isoja ongelmia. Kun nuori muuttaa pois kotoa, voi elämänhallinta olla hukassa. Vaikkei nuorella olisi vielä opiskeluiässä alkoholiongelmaa, voi runsaasta alkoholin käytöstä tulla myöhemmin riippuvaiseksi", sanovat terveydenhoitajat Kristiina Kiiskilä ja Piia Salo Ylivieskan terveyskeskuksesta.
"Nuorten suhtautuminen huumeisiin on muuttunut. Mietoihin huumeisiin, kuten kannabikseen, suhtaudutaan melko suvaitsevaisesti. Kovempiin aineisiin asennoidutaan yhä kielteisesti", toteaa Kiiskilä.
Ylivieskassa terveydenhoitajat kaipaisivat avukseen lääkäriä.
"On turhauttavaa sanoa opiskelijalle, että hänen pitäisi hoitaa asiansa lääkärin kanssa, kun lääkärin vastaanotolle ei ole välttämättä aikoja. Olisi selkeää, kun olisi nimetty vastuulääkäri, jolle opiskelijat ohjataan. Samalla myös terveydenhoitajat voisivat kysyä lääkäriltä neuvoja opiskeluterveydenhuollon asioissa", perustelevat Kiiskilä ja Salo.
Ammattikorkeakouluissa terveydenhoitaja on parhaiten tavoitettavissa, kun taas hammashoidon ja mielenterveyden palveluita on vaikea saada. Myöskään ehkäisyneuvolan palveluita opiskelijat eivät saa, elleivät ole paikkakuntalaisia.
Eniten terveydenhoitajia työllistävät kysymykset rokotuksista, ehkäisyasioista tai pienemmistä ongelmista kuten venähdyksistä ja ihottumista.