Ra­pu­kau­des­ta odo­te­taan nor­maa­lia

Tulevan kauden rapusaaliista odotetaan normaalin suuruista. Se tarkoittaa noin 3-4 miljoonaa rapua ruokapöytiin. Saaliista noin kaksi kolmasosaa on täplärapuja.

Rapusaaliista odotetaan tänä vuonna normaalia.

Lämmin kesä on edistänyt rapujen kasvua, mutta haitannut muulla tavoin. Uudenmaan TE-keskuksen mukaan kuivuus tukaloittaa varsinkin jokirapujen elinoloja pienissä puroissa, joissa veden pinta on sateiden puutteessa uhkaavasti laskenut.

Rapurutto vaivaa edelleen vesistöjä. Tänä vuonna rapuruttoa on löytynyt neljästä vesistöstä. Rapurutto leviää kalastusvälineiden kautta. Pyyntivälineet onkin puhdistettava ennen kuin ne siirretään vesistöstä toiseen.

Ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta kello 12.

Ilmoita asiavirheestä