Nie­mi­nen eteni puo­li­vä­li­eriin Bås­ta­dis­sa

Jarkko Nieminen päihitti Tshekin Lukas Dlouhyn 6-7 (2-7), 6-0, 6-3 Ruotsin Båstadissa pelattavan tenniksen ATP-turnauksen toisen kierroksen ottelussa. Nieminen raivasi tiensä turnauksen puolivälieriin puolessatoista tunnissa.

Jarkko Nieminen päihitti Tshekin Lukas Dlouhyn 6-7 (2-7), 6-0, 6-3 Ruotsin Båstadissa pelattavan tenniksen ATP-turnauksen toisen kierroksen ottelussa. Nieminen raivasi tiensä turnauksen puolivälieriin puolessatoista tunnissa.

Ensimmäinen erä oli ottelun tasaisin. Nieminen mursi Dlouhyn syötön kahteen kertaan erän alkuvaiheessa, mutta Dlouhy tasoitti syötönmurrot, ja ratkaisu haettiin katkaisupelissä. Siinä Dlouhy osoittautui paremmaksi lukemin 7-2.

Wimbledonin grand slam -turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon selviytynyt Nieminen (ATP-13) näytti taitonsa ottelun toisessa erässä. Suomalainen vei erän nimiinsä puhtaasti lukemin 6-0.

Kolmannessa erässä Nieminen jatkoi samaa tahtia. Nieminen karkasi nopeasti syötönmurron turvin 3-0-johtoon, eikä Dlouhy (ATP-78) pystynyt enää nousemaan takaa-ajoasemasta. Nieminen voitti ratkaisevan erän lopulta 6-3 ja varmisti paikan turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.

Puolivälierässä neljänneksi sijoitettu Nieminen kohtaa voittajan ottelusta Juan Carlos Ferrero Espanja (8)-Oliver Marach Itävalta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä