Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ollaan suunnittelemassa Oulun yliopistollisen sairaalan potilaskodin kehittämistä potilashotelliksi. Nykyiseen 43-paikkaiseen, kahdessa Oysin asuntoalueen rivitalossa sijaitsevaan potilaskotiin ollaan oltu tyytyväisiä, mutta muun muassa tilojen tasoa ja ympäristöä haluttaisiin parantaa. Myös vuodepaikkojen määrää haluttaisiin lisätä.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus hyväksyi maanantaina esityksen, jossa potilashotellin kehittämistä jatketaan laatimalla siitä hankesuunnitelma ja liiketoimintasuunnitelma. Suunnitelmien tulee valmistua vuoden loppuun mennessä, jonka jälkeen päätetään toteutetaanko hanke.
Potilashotelli sijoittuisi suunnitteilla olevaan kirurgian avohoitoyksikön rakennushankkeeseen. Aistielinten ja syöpäsairauksien tulosyksikön johtaja, professori Taina Turpeenniemi-Hujanen on tyytyväinen hankkeen tähänastiseen etenemiseen. Ajatus oikeasta potilahotellista on ollut ilmassa jo jonkin aikaa.
Nykyisen potilaskodin ongelmana on paikkojen riittämättömyys. Kyselyjä on paljon eivätkä kaikki halukkaat ole välttämättä potilaskotiin mahtuneet. Toukokuussa käyttöön saadut kerrostaloon sijoitetut 12 vuodepaikkaa ovat helpottaneet tilannetta jonkin verran.
Suurin ongelma ja yleisin valituksien aihe on kuitenkin ollut intimiteetin ja yksityisyyden puuttuminen, kertoo Turpeenniemi-Hujanen.
Lue lisää huomisesta Kalevasta.