Arviolta 6 000 Ranskan sairaaloissa työskentelevää lääkäriä valmistautui perjantaina lakkoon, koska heille maksetaan vähemmän palkkaa kuin lääkäreille, joiden tutkinto on suoritettu EU:n sisällä.
Lääkäreitä edustavan liiton mukaan palkkaero on 2 000 euroa: unionin ulkopuolella opiskelleet saavat 1 800 euroa kuussa ja EU:ssa opiskelleet 3 800. Lääkäreiden uskottiin olevan lakossa sunnuntaihin saakka ja pidättäytyvän töistä päivystyspoliklinikoilla.
Jos tämän viikonlopun lakko ei saa muutosta aikaan, uusi lakko järjestetään elokuun puolivälissä. Lääkärit ovat lisänneet mielenosoituksia ja lakkoja kahden viime vuoden aikana protestoidakseen epätasa-arvoa.
Hallituksen syrjinnänvastainen elin on myöntänyt, että palkkasyrjintää kohdistuu ulkomailla opiskelleisiin lääkäreihin, vaikka heidän velvollisuutensa ovat samat kuin muiden sairaalalääkäreiden.