Discovery-sukkulan miehistön matka kansainväliselle avaruusasema ISS:lle läheni sunnuntaina loppuaan, kun Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa antoi sukkulalle luvan laskeutua Maahan maanantaina.
Miehistö tarkisti vielä sunnuntaina sukkulan kuntoa, koska avaruusromun ja pienten meteoriittien pelättiin vahingoittaneen sitä. Paluuvalmistelut alkoivat, kun merkittäviä vaurioita ei löytynyt.
Jos sää sallii, sukkulan on määrä laskeutua Floridaan maanantaina kello 16.14 Suomen aikaa.
Discovery laukaistiin avaruuteen 4. heinäkuuta. Se vei avaruusasemalle rakennustarvikkeita ja yhden miehistön jäsenen. Samalla astronautit korjasivat aseman rikkoutuneen vesipumpun ja kuljettimen sekä harjoittelivat sukkulan paikkaamista avaruudessa.
Matkan tärkein tehtävä lienee kuitenkin vakuuttaa epäilijöille, ettei ISS:ään sijoitettu raha ole mennyt hukkaan. Nasassa toivotaan, että Discoveryn matkan onnistuminen hälventäisi ne rahoitushuolet, jotka Columbia-sukkulan turma vuonna 2003 aiheutti. Tuolloin sukkula räjähti palatessaan lennoltaan Maan ilmakehään. Kaikki miehistön seitsemän jäsentä kuolivat.