Taloushallintoyritys Talenom ohjastaa omalta osaltaan pienyrittäjiä nykyaikaan. Talenom on saanut valmiiksi verkkoportaalin, jonka avulla myös pienyrittäjällä on mahdollisuus siirtyä paperittomaan taloushallintoon.
Talenomin toimitusjohtajan Harri Tahkolan mukaan pienyrittäjät eivät ole kiinnostuneita lippusista ja lappusista, vaan yrityksen varsinainen toiminta on tärkeämpää.
Rutiinilaskujen vastaanottaminen ja naputtelu on töisevää. Usein yrittäjät tekevät tämäntyyppiset laskuihin ja laskutukseen liittyvät asiat yömyöhään, kun muita asioita ei enää ole hoidettavana.
"Taloushallinto on valitettavasti riesa pienyrittäjille. Meidän pitää tilitoimistona pystyä rajapinnassa tekemään kirjanpito, huolehtimaan viranomaisvelvoitteista ja lisäksi tärkein tehtävää on raportoida yritykselle joka kuukausi tiivistetysti, miten yrityksellä menee."
Sähköinen järjestelmäkin maksaa
Paperiton taloushallinto on suurissa yrityksissä ollut jo vuosien ajan käytäntönä. Vuosien varrella on puhuttu paljon, kuinka sähköinen asiointi alentaa yritysten kustannuksia. Käytännössä pk-yrityksillä kustannukset ovat Tahkolan mukaan kuitenkin keskimäärin nousseet, kun on siirrytty sähköisiin järjestelmiin. Järjestelmien kustannukset ovat suuria, koska käytön määrät ovat sen verran pieniä.
Talenomin uusi järjestelmä ei Tahkolan mukaan nosta asiakkaan kustannuksia, vaikka se parantaakin tehokkuutta. Tahkola korostaa, että uusilla systeemeillä yrittäjän ajankäyttö tehostuu. Oleellinen tekijä hänen mukaansa on se, että kaikki asiat on koottu yhteen paikkaan, se on uutta Suomessa.
Saatavien seuranta on iso työmaa yrittäjille, joka hyvin usein jää hoitamatta. Tilinpäätösten yhteydessä kirjataan monille yrittäjille paljon luottotappioita. Se johtuu siitä, että ei karhuta omia laskuja, etenkään sukulaisilta ja tuttavilta ei kehdata karhuta laskuja. "Tässä palvelussa karhuaminen on aina meidän tehtävä. On kuulunut tyytyväisiä kommentteja, että sukulaisetkin ovat alkaneet laskuja", Tahkola naurahtaa.
Hänen mukaansa sähköiset järjestelmät eivät ole itsetarkoitus. Nuorempi yrittäjäsukupolvi kuitenkin jopa vaatii sähköisiä palveluita. "Hehän ovat hiiri suussa syntyneitä", Tahkola sanoo.
Tilitoimisto on näköalapaikalla
Talenom on perimmäiseltä olemukseltaan tilitoimisto, se aloitti toimintansa Oulussa Tilitoimisto P. Tahkola Ky:nä vuonna 1972. Nyt yritys on Harri Tahkolan mukaan toiseksi suurin Suomessa. Henkilöstöä on 120, Oulussa noin 90 henkeä.
Tilitoimistojen yleinen keskikoko on vain parin työntekijän luokkaa.
Määrällisesti 90 prosenttia Talenomin asiakkaista on pienyrittäjiä. Tilitoimistot ovat näköalapaikalla yrittäjien elämään ja vaikeuksiin. Talenom toimii myös esimerkiksi yrityskauppojen kanssa.
"Tosiasia on, että kohtuu rauhallista se on. Etenkin Kainuussa ja Koillismaalla yrittäjien ikärakenne on aika korkea. Ei siellä jatkajia tahdo löytyä. Valitettavasti siellä usein pannaan lappu luukulle", Tahkola sanoo.