Suomalaiset kansaneläkkeet ovat kehittyneiden maiden pohjamutaa juuri ilmestyneen Kansaneläkelaitoksen tutkimuksen mukaan.
Oulun Tuirassa asuva Anna-Liisa Nissinen on tästä katkera. Hänen kansaneläkkeensä on 548,38 euroa kuukaudessa, eikä hän saa työeläkettä juuri lainkaan. Toimeen pitää tulla kansaneläkkeellä ja pienellä asumistuella.
"Olen köyhä akka ja kittuuttelen eteenpäin", Nissinen sanoo. Hän ei ole suinkaan yksin. Lähes 100 000 eläkeläistä kituuttelee Nissisen tavoin kansaneläkkeen varassa, ja 300 000 eläkeläisellä kansaneläke muodostaa pääosan eläketuloista. Suomi sijoittui muissakin tutkituissa etuuksissa, työttömyys- ja sairauspäivärahoissa, vain keskitasolle.
Erikoistutkija Matti Jokelainen asettaisi kansaneläkkeissä tavoitteeksi Tanskan tason. Tämä merkitsisi noin kolmanneksen nousua kansaneläkkeisiin, mutta samalla verotus kasvaisi.
Jokelainen haluaisi soveltaa Tanskan mallia myös muissa etuuksissa. Hän rajoittaisi muun muassa työttömyyspäivärahan kestoaikaa ja edellyttäisi työvoiman liikkuvuutta.