Kil­pa­sil­le Got­lan­nin ympäri

"Ensin ovat nämä kolmipäiväiset X-99-luokan mestaruuskilpailut Hangossa. Sitten suurin osa porukasta jatkaa vielä Hanko-Sandhamn kilpailulla Gotland Runtiin. Gotlannin ympäripurjehdus alkaa sunnuntaina ja kestää keskiviikkoon", luettelee Hangossa parasta aikaa kilpaa purjehtivan Alca tordan keulagasti Jarkko Limnell miehistön tuoreimman vahvistuksen, Johanna Kestin nyökytellessä.

X99-luokan mestaruudesta taistellaan Hangossa 28.-30. kesäkuuta. Hanko-Sandhamn -kisa purjehditaan 1.-2. heinäkuuta. Gotland Runt alkaa 4. heinäkuuta ja kestänee keskiviikkoon 7. heinäkuuta.

"Ensin ovat nämä kolmipäiväiset X-99-luokan mestaruuskilpailut Hangossa. Sitten suurin osa porukasta jatkaa vielä Hanko-Sandhamn kilpailulla Gotland Runtiin. Gotlannin ympäripurjehdus alkaa sunnuntaina ja kestää keskiviikkoon", luettelee Hangossa parasta aikaa kilpaa purjehtivan Alca tordan keulagasti Jarkko Limnell miehistön tuoreimman vahvistuksen, Johanna Kestin nyökytellessä.

Hangossa maanantaina alkaneen kisan merkitys miehistölle on suuri, sillä sinne mennään jälleen voittomielellä. Porukka on voittanut saman luokan mestaruuden kahtena aikaisempana vuonna samassa paikassa. Nyt reissussa ollaan puolustusasemissa.

"Hankolaiset järjestävät mielellään näitä kisoja, ja me olemme voittaneet ne mielellämme", Limnell virnistää.

Ensimmäisen kilpapäivän eli maanantain jälkeen Alca torda oli kokonaispisteissä toinen. Päivän saldo oli yksi voitettu startti ja yhdet kakkos- ja kolmossijat. Kolmen kisapäivän aikana purjehditaan yhteensä yhdeksän lähtöä.

Kevyet tuulet olivat miehistölle vaikeat, mutta sitä ne varmasti olivat muillekin.

Kapteeni Jorma Kinnusen mukaan kolmas perättäinen voitto on mahdollinen. Eritoten siksi, että miehistö on tänä vuonna harjoitellut enemmän kuin aikaisempina vuosina.

"Ensimmäinen vesillä vietetty päivä taisi olla toukokuun neljäs. Tähän mennessä vesillä on oltu 28 kertaa, joista 12 on startteja."

Startit eivät ole olleet silkkaa harjoitusta. Alca torda vietiin toukokuun puolivälin jälkeen Helsinkiin, jossa miehistö on käynyt treenaamassa ja kilpailemassakin pariin otteeseen. Toisesta kilpailusta tuli Suunto cupin voitto, toisesta se katkera neljäs sija.



Miehistön
vahvuus vaihtelee


Vaikka vene, jonka latinalaisen nimen suomennus tarkoittaa ruokkilintua, on ollut miehistöään etelämmässä, näillä on ollut vastaava harjoittelukampe Oulun Merenkävijöiden ja Oulun Purjehdusseuran yhteisessä rannassa. Kaunottaren nimi on Darja.

"Ne kerrat, jolloin tämä SM-kisoihin osallistuva porukka on vesillä yhdessä, ovat todella harvassa", Kesti ja Limnell kertovat.

Miehistössä ovat viime vuosina puhaltaneet uudistuksen tuulet. Osa purjehtijoista on vaihtunut perheenlisäyksen, työaikojen tai opiskelujen takana, ja viime vuonna uusia kokelaita kuulutettiin internetiä myöten.

Vahvan e-jollataustan omaava 19-vuotias Johanna Kesti sulautui joukkoon tänä keväänä. Kivaa on ollut, eikä nuorella naisella ole pahaa sanaa sanottavanaan.

Työnteko häiritsee hieman Limnellin purjehdusta, sillä hänen on palattava sorvin ääreen heti luokkamestaruuden ratkettua. Tänä vuonna Gotland Runt jää väliin.

"Lyhyt kokemus minulla on siitä muutenkin. Toissa vuonna jatkoimme Hangosta sen Hanko-Sandhamn -kilpailun jälkeen suoraan Gotland Runtiin. Jouduimme keskeyttämään mastovian vuoksi kuuden tunnin jälkeen."



Myrskyä, merta
ja vähiä unia


Kapteeni Jorma Kinnunen on mukana osallistujamäärältään maailman suurimmassa avomeripurjehduskilpailussa yhdeksättä kertaa. Kokemuksen vahvistamalla äänellä hän toteaakin, ettei Gotland Runt ole missään nimessä harrastelijoiden laji, vaan tosimiesten. Ja tietysti tosinaisten.

"Kilpailu kestää kahdesta ja puolesta vuorokaudesta kolmeen vuorokauteen. Sinä aikana ollaan koko ajan merellä ja purjehditaan yhtä soittoa", Kinnunen tarkentaa kisan kovuutta.

Kapteeni tietää, että edessä on raskas 7-8 päivän kisaputki. Hän kuitenkin uskoo, ettei heillä tule kuitenkaan olemaan hätäpäivää koko 360 mailin matkalla. Venekin sopii vaativiin olosuhteisiin.

"Ja miehistö on kokenutta. Heitä eivät kylmä vesi, navakat tuulet tai myrskytkään juuri hetkauta. Mukana on yksi ensikertalainen eli Johanna Kesti mutta hän varmasti menee yhtenä kuudesta."

Kesti odottaa pitkästä ja rankasta avomeripurjehduksesta kovia kisoja ja uusia kokemuksia. Kauhutarinoita hänelle ei ole juuri kerrottu, mieleen on tosin jäänyt espoolaisen kommodorin hukkuminen toissa vuonna.

"Siinä oli kyse ilmeisesti miehen omasta virheestä, eikä siitä, että jokin laite olisi pettänyt. Siinä mielessä on aika turvallinen olo", neito selventää.

Ruokkilintu ei ole ainoa Oulun edustaja Gotlannin tienoilla, sillä mukana on myös kaksinkertainen avomeripurjehduksen mestari, jolta odotetaan myös vahvaa tulosta. Kyseisen Tuulia-vene purjehtii IMS2-luokassa kapteeninsa Timo Saukkosen johdolla.



Hengähdys ennen
toista rutistusta


Gotland Runtin reitti on vuosi vuodelta ollut pääosin sama. Tälle vuodelle matkaa on hieman muutettu, mutta kapteeni Kinnunen kertoo purjehtineensa uuden reitin joskus 1990-luvun puolella.

Miehistön jäsenten lukumäärää ei ole määritelty säännöissä, mutta yksi ehto on: miehistön kokonaispainon ehdoton yläraja on 512 kiloa. Limnellin arvion mukaan kyytiin mahtuu yleensä 6-7 kaveria.

"Kerran olemme joutuneet punnitukseen, mutta silloinkin rajat alitettiin reippaasti. Kiitos tiukan dieetin", hän myhäilee ja myöntää, että nuorista hoikista naisista on tässä lajissa etua.

Alca tordan miehet ja naiset jäävät ansaitulle hengähdystauolle heinäkuun puoliväliin saakka. Sitten edessä ovat ehkä avomeripurjehduksen SM-kisat tasoitusluokassa heinä-elokuun vaihteessa. Sen jälkeen odotukset suunnataan Viron mestaruuskisoihin elokuun puolivälissä.

Ilmoita asiavirheestä