Helsinki Kokoomuksen kansanedustajan Kimmo Sasin mielestä hallitus on hoitanut EU:n komissaarikysymyksen ymmärtämättömästi. Hän arvosteli tiistaisessa kannanotossaan, että hallitus pelaa vain puoluepoliittista "sulle-mulle"-nimipeliä eikä lainkaan pyri valvomaan Suomen kansallisia etuja.
Sasi ei esittänyt kannanotossaan yhtään ehdokasta nimeltä. Sen sijaan hän ehdotti, että hallituksen pitäisi nyt valita 2-3 vahvaa kandidaattia muutamaan keskeiseen komisaarin tehtävään.
- Jos niitä ei saavuteta, voi Suomen ehdokas olla heikompikin, koska yhden paikan saamme varmasti aina, hän huomautti.
Sasin näkemyksen mukaan tärkeimpiä tavoiteltavia tehtäviä Suomelle ovat varmasti talous, teollisuus, kilpailu ja kauppa. Hän muistutti, että ne ovat avainasemassa Suomen ja koko Euroopan työllisyyden kohentamisessa.
- Jos hallitus valitsee vain jonkin poliittisesti sopivan henkilön, jää Suomelle lähinnä komission jäännöspaikkoja ja siten hyvin vähän vaikutusvaltaa.
Sasi mainitsi, että komission puheenjohtaja joutuu tekemään palapelin, jossa vahvimmat ehdokkaat sijoitetaan parhaisiin tehtäviin ja heikommat ehdokkaat tehtäviin, joita kukaan ei oikein halua. Hän korosti, että pienen maan vahva ehdokas, joka tulee poliittisesti palapeliä oikein täydentävästä puolueesta, saa hyvän tehtävän.
Sasilla oli viesti myös EU:n kolmelle suurimmalle jäsenmaalle. Hänen mielestään talouden komissaarin valinnassa olennaista on, että valittava tulee maasta, joka kuuluu EU:n talous- ja rahapolitiikan ytimeen eli on euromaa ja noudattaa vakaussopimuksen kriteerejä. Hän muistutti, että Saksa, Ranska ja Britannia eivät täytä näitä ehtoja.