Brittisyyttäjät ilmoittivat maanantaina, ettei heillä ole tarpeeksi todisteita syytteen nostamiseksi brasilialaisen miehen viime kesänä ampuneita poliisimiehiä vastaan.
Britannian syyttäjänvirasto aikoo kuitenkin asettaa Lontoon poliisilaitoksen syytteeseen.
Poliisit ampuivat viime vuoden heinäkuun 22. päivänä brasilialaisen Jean Charles de Menezesin, jonka he uskoivat yrittävän itsemurhaiskua Lontoon metrossa. Myöhemmin selvisi, että tällä ollut mitään aseita tai räjähteitä. Häntä oli ammuttu seitsemän kertaa päähän.
De Menezesin omaiset sanoivat päätöstä "häpeälliseksi". Omaiset olivat vaatineet ampujien asettamista syytteeseen. Syyttäjäviraston mukaan poliisimiehet olisi voitu asettaa syytteeseen vain, jos olisi pystytty osoittamaan, että poliisit eivät uskoneet miehen olevan itsemurhapommittaja. Syyttäjänviraston edustaja Stephen O´Doherty sanoi, että viraston käsityksen mukaan poliisit toimivat hyvässä uskossa.
-- Kaksi kohtalokkaat laukaukset ampunutta poliisiupseeria toimivat niin, koska heille oli kerrottu, että de Menezes oli itsemurhapommittaja ja että jolleivat he ammu häntä, hän räjäyttäisi junan ja tappaisi monia ihmisiä, O´Doherty sanoi.
Sen sijaan syyttäjänvirasto katsoo todistusaineiston riittävän Lontoon poliisilaitoksen syyttämiseen työlain terveys- ja turvallisuuspykälien nojalla.
De Menezes, 27, ammuttiin Stockwellin metroasemalla Etelä-Lontoossa 15 päivää sen jälkeen kun neljä brittimuslimia oli tehnyt Lontoossa neljä itsemurhaiskua. Räjähdykset kolmessa metrojunassa ja yhdessä bussissa surmasivat 52 ihmistä.