Suo­ma­lai­set odot­ta­vat sa­ta­mas­sa lähtöä Bei­ru­tis­ta

Kaikkiaan 25 suomalaista odottaa Beirutin satamassa lähtöä kohti Kyprosta. Suomalaisia Beirutissa avustava ulkoasiainsihteeri Anssi Kullberg kertoo, että varmuutta norjalaislaivan lähtöajasta ei vielä ole.

Kaikkiaan 25 suomalaista odottaa Beirutin satamassa lähtöä kohti Kyprosta. Suomalaisia Beirutissa avustava ulkoasiainsihteeri Anssi Kullberg kertoo, että varmuutta norjalaislaivan lähtöajasta ei vielä ole.

-- Se todennäköisesti riippuu israelilaisista, koska se pääsee lähtemään. Keskustelin norjalaisten asiainhoitajan kanssa ja hän kertoi kaiken olevan hyvin. Nyt vain odotellaan, Kullberg kertoi STT:lle.

Kullberg pitää lähtöä odottaviin suomalaisiin kännykkäyhteyttä, kunnes alus pääsee pois Beirutista. Hänen mukaansa suurimmat evakuoinnit on nyt tehty. Suurin osa turisteista on saatu pois ja jäljellä on vain pysyvästi Libanonissa asuvia Suomen kansalaisia. Kaikki eivät halua lähteä maasta, esimerkiksi perhesyistä.

-- Lähtevien luku muuttuu koko ajan, Kullberg totesi.

Evakuoitavat ovat jo päässeet laivaan. Suomalainen Philip Rosenberg on odottanut laivassa ystävänsä Marwan Moubarakin kanssa jo useamman tunnin. Laivan lähdöstä ei hänen mukaansa ole vielä tarkkaa tietoa, koska uusia ihmisiä saapuu vielä laivaan.

Rosenberg sanoo tunnelman norjalaisaluksella olevan hyvä. Ihmisille on annettu nestettä, mutta ruokaa matkustajille ei ole tarjottu.

-- Laivan sisätiloissa on ilmastointi ja ulkona paistaa aurinko. Osa ihmisistä ottaa aurinkoa ja osa yrittää nukkua käytävillä, Rosenberg kuvaili. Rosenberg oli saanut tiedon laivakyydistä myöhään eilen, ja kaksikko oli lähtenyt aamuviideltä kohti satamaa.

-- Eilen täällä oli aika kova meno, kun raketit räjähtelivät 500 metrin päässä asuinpaikastamme. Nyt olemme satamassa odottamassa laivaa. Passintarkastuksen olemme jo läpäisseet, Rosenberg kertoi puhelimitse.

Rosenbergin ja Moubarakin piti olla Beirutissa heinäkuun loppuun asti. Nyt loma jatkuu Kyproksessa, jossa heillä on jo hotelli varattuna. -- Jos sota loppuu Beirutissa, niin sitten menemme sinne takaisin, Rosenberg sanoi.

Ilmoita asiavirheestä