Oulu Oulun Äimärautiolla ahertaa tällä viikolla tavallista suurempi joukko nuoria naisia näppylähanskat kädessä.
Perjantaina alkavan Pohjois-Suomen suurimman ratsastuskilpailun eli Oulun Pokaalin valmistelut vaativat alkuun päästäkseen kymmenien talkoolaisten tiiviitä työtunteja.
Varsinaisten kilpailujen aikana talkoolaisten pääluku nousee peräti kolmeen sataan. Tunteja ei kukaan pysty laskemaan, mutta sillä ei ole niin väliäkään.
"Tämä on talkooväen yhteinen ponnistus. Haluamme järjestää vähintään yhtä hyvät kisat kuin aikaisempina vuosina, jolloin etelämmästä tulleet ovat kehuneet Pokaalia Suomen parhaimmistoon kuuluvaksi tapahtumaksi", hymyilee kilpailujen organisaatioryhmän jäsen, tiedotuksesta vastaava Kati Valjus.
Keskiviikkona jatkettiin tiistaina aloitettua vieraskarsinoiden pystytystä hevosten majoitukseen tarkoitettuun maneesiin. Rakennuksen vasta valmistuneen laajennuksen ansiosta talkooväki välttyi katosten rakentamiselta ja säästi kymmenen minuuttia per karsina.
Se on paljon säästöä, sillä naishauisten voimalla nousee 125 karsinaa, tosin yhden miehen eli Ari Saarelan opastuksella.
"Ei tämä ole niin vaikeaa, kuin olisi voinut kuvitella. Kyllä niitä kirosanojakin livahtaa, mutta ei tästä meidän ryhmästä", Maria Nori ja Leena-Maija Kimari vakuuttavat.
Vaikeudet ilmenevät
ja hälvenevät
Äimärautiolla oli hetkellinen karsinavaje, sillä paikalle tulee 220 majoitettavaa hevosta. Karsinoita saatiin Suomen Ratsastajainliitolta haluttua vähemmän, sillä samaan aikaan on myös toiset ratsastuskilpailut, jonne on toivottu samoja kiertäviä jaba-karsinoita.
"Käytössä ovat nyt myös raviradan vierastallit sekä valjaskatokset. Ympäristötalleilta on vuokrattu kaikki mahdolliset irtokarsinat", kertoo kilpailun toiminnallinen johtaja Saana Mikkonen.
Helpotuksena on vielä se, että tiukan paikan tullen ratsuja voi ohjata myös Kuivasjärvelle. Ihmiset taas yöpyvät siellä minne mahtuvat, jotkut hotelleissa ja toiset taas asuntovaunuissa.
Toinenkin vuokratavaroihin liittyvä ongelma ehti ilmetä ja onneksi hälvetäkin.
Oulun kaupunki on päättänyt luopua omistamistaan rikkinäisistä aidoista, ja Pokaalin areenoiden rajaamiseen tarvitaan joka ikinen aidanpätkä.
"Korjasimme aitoja kukkien istutuksen lomassa sen verran kuin pystyimme ja maalasimme jopa lankkuja, että pääsemme vasaroimaan areenat kuntoon torstaina", Valjus kertoo.
Äimärautiolle
mahtuu mitä vain
Äimäraution viheriölle nousee keskiviikon ja torstain aikana monia rakennelmia. Keskiön länsipäähän tulee a-rata, itäpuolelle taas pienempiä luokkia varten b-rata. Niiden väliin nousi keskiviikkona ravintolateltta, luvassa on vielä teltta vip-tiloja varten.
"Teltalla täytyy olla kokoa, sillä sateen sattuessa sinne juoksevat kaikki", Valjus tietää.
Torstai-iltana viheriö alkaa olla samassa kuosissa, missä se koreilee koko viikonlopun. Esteet ja koristekukatkin alkavat löytää paikkansa.
Sateen varalta kentän reunamilla odottaa kuutiokaupalla kolmimillistä hiekkaa. Se levitetään vetisen sään koittaessa kentille, jotta pito säilyisi hevosten kavioiden alla.
Viikonloppuna hypätään kaikkiaan 25 luokkaa, joiden mahduttaminen kolmeen päivään on ollut työn takana. Luvassa ovat myös aluecupin semifinaali ja finaali.
Vaikka Äimärautiolle mahtuu mitä vain, kisojen painoarvon kasvettua kaikkein pienimpiä luokkia on jouduttu pudottamaan ohjelmasta. Matalin estekorkeus tulee olemaan 90 senttiä.
"Suuret kisat ratsastetaan pohjoisen väen harmiksi yleensä etelässä, joten vieraat on ihan mukava saada välillä tännekin. Samalla on kiva tarjota isojen kisojen tuntu paikallisellekin väelle", Valjus hymyilee.
Talkooväelle
tiedossa vähiä unia
Kisoihin odotetaan saman verran ratsukoita kuin aikaisempinakin vuosina. Keskiviikkona päivällä ilmoitettuja hevosia oli kaikkiaan 294, mutta tilanne aaltoilee kisojen alkuun asti.
"Jotkut eivät ole vielä muistaneet perua osanottoaan ja toiset taas tulevat viime tingassa kertomaan, että meillä olisi vielä pari hevosta mukana", Saana Mikkonen nauraa, eikä näytä yhtään huolestuneelta.
Osa pitkämatkalaisista on osallistunut viime viikonloppuna Kiuruvedellä olleisiin kilpailuihin ja hurauttaa samalla reissulla vielä Ouluun. Äimärautiolla on valmistauduttu vastaanottamaan ratsukoita torstai-illasta lähtien.
Varsinaiset kisat alkavat perjantaina kahdeksalta aamulla. Se tarkoittaa, että talkooväestä viimeisemmänkin on oltava paikalla viimeistään seitsemältä, monen jo paljon aiemmin.
"Päivät venyvät täällä todella pitkiksi, joten sitä alkaa loppuvaiheessa olla jo todella väsynyt. Viimeiset hevosautot lähtevät täältä sunnuntai-iltana", Valjus kertoo.
Edellisinä vuosina onkin huomattu, että viikon uurastuksen ja loppuvaiheesta vähiksi jääneiden unien jälkeen kukaan ei enää mielellään jää purkamaan karsinoita.
Sen vuoksi paikalle on tänä vuonna hankittu ulkopuolista purkuapua ja väsynyt talkooväki saa nukkua ansaitut pitkät yöunet.