Eduskunnasta ja hallituksen liepeiltä on kantautunut pitkin kevättä tietoja toimettomuudesta. Viesti on sen verran moniääninen, että uskottava on: hallituksen päätöksenteko on hitaanpuoleista, kuin seisovaa vettä. Asiat eivät etene. Virkakoneistossa tuskin on syytä, koska sama virkakoneisto on pystynyt toisissa oloissa valmistelemaan moninkertaisen määrän asioita.
Hallituksen kuherruskuukausi on venähtänyt pitkäksi. Syystä tai toisesta.
Yritysverouudistusta veivattiin edes takaisin lukuisia kertoja. Joka kerta kun yrittäjien suunnalta älähdettiin, hallitus otti tuumaustauon. Ostoeläkkeiden verokohtelu poltti päättäjien näpeissä tolkuttoman pitkään.
Edes keskisuuria uudistuksia ei ole saatu eteenpäin. Hallituksen globalisaatioselvitys tuotti jokaiseen viimeaikaiseen selvitykseen liitetyn vaatimuksen tuloverotuksen alentamisesta kaikissa tuloluokissa. Globalisaatioraporttia on voimallisimmin kritisoitu hallituksen sisältä, kun ministeri Tuomioja on teilannut tuotoksen. Julkisen sektorin ammattiliitot ovat säännönmukaisesti käyneet ärhäkkäästi jokaisen jättiveroalennushankkeen kimppuun repien sen pieniksi palasiksi. Hallituksen kannalta on huolestuttavaa, että nyt esitys on kohdannut hiljaisuuden. Ammattiliitot eivät ole muuttaneet kantaansa. Ne näyttävät ajattelevat, ettei raportti ole edes kritiikin arvoinen.
Hallituksen elinvoiman ja toimintakyvyn kannalta tärkeää on se, että rivit pysyvät yhtenäisenä. Lähes yhtä tärkeätä on, että vastustusta löytyy. Se kertoo, että hallitusta pidetään toimintakykyisenä.
Hallitus on askarrellut enemmän askartelun ilosta kuin tulosten vuoksi. On luonnollista, että uuden hallituksen täytyy värkätä kone kuntoon ennen kuin se lähtee tosikoitoksiin, mutta ei siihen yleensä kovin montaa kuukautta mene. Nyt on puuhasteltu jo toista vuotta.
Hallituksen alkutaival vuosi sitten oli poikkeuksellinen, kun edellinen pääministeri sai erittäin sekavissa oloissa lähtöpassit. Lähtö otettiin uusiksi ja aikaa paloi. Vanhasen hallituksen syntytapa on luonnollinen osaselitys hallituksen saamattomuuteen.
Hallituksen asemaa ei uhkaa mikään. Kun ei tee mitään, ei tule virheitäkään. Toisaalta oppositio sekä oikealla ja vasemmalla helpottaa hallitsemista. Oppositio poliittisen kentän kahdella laidalla syö toinen toisiaan. Oppositio on lähes yhtä saamaton kuin hallitus. Kyynikko voisi todeta, että parlamentarismi toimii vallan mainiosti. Hallitus on saanut vertaisensa opposition.
Sekä kokoomuksella että vasemmistoliitolla on uskottavuusongelma. Miten vastustaa poliittista linjaa, jota juuri on ollut puolustamassa. Kokoomuksella on paremmat mahdollisuudet uuden lähdön saamiseksi, koska uusi kasvo, Jyrki Katainen, puheenjohtajana luo vaikutelman oppositiopolitiikan uskottavuudesta. Syksy näyttää myykö paketti.
Päätöksenteon pitkittyminen tai päättämättömyys voi kuitenkin aikaa myöten muodostua kansakunnalle kalliiksi ja hallitukselle rasitukseksi.
Toistaiseksi suurin osa hallituksen päätöksistä on edellisen hallituksen peruja. EU:n perustuslakisavottakin hoidettiin entisen hallituksen kirjoittaman käsikirjoituksen mukaan. Yritysverouudistus on myös vanhoja peruja. Työmarkkinoilla on voimassa olevat sopimukset - entisen hallituksen aikana tehtyjä. Nykyinen liikenneministerikin tyytyi kommentoimaan tuoreinta Sonera-kriisiä toteamalla, että edellisen hallituksen syytä, koska se teki huonon fuusiosopimuksen.
Edellisen hallituksen eväät on kohta syöty. Silloin täytyy Vanhasen hallituksen ryhtyä syömään omiaan.
Maan etu olisi, että hallitus on vahva ja toimintakykyinen. Demokratian kannalta puolestaan on välttämätöntä, että oppositio on vahva ja ärhäkäs.
Päätöksenteon seisetila ei ole hyväksyttävä, vaikka osin ymmärrettävä.
Molemmilla päähallituspuolueella on johtajuusongelma. Vanhaselle kepun johtajan paikka tuli pyytämättä ja yllätyksellisesti. Lipponen on jäänyt demareiden johtoon ikään kuin vanhasta muistista. Päähallituspuoleen vetäjän paikka on ehdottomasti hallituksessa. Aikaa kuluu ja tupakkia palaa, kun hallituksen sisällä tehdyt linjanvedot odottavat Lipposen kommentteja. Onneksi taaksejäänyttä on Jätteenmäen pääministeri aikana koettu: vahvin oppositio löytyi hallituksen sisältä. Kun oppositiopuolueet etsivät vielä aseestaan sarjatulta, oli Lipposella tyhjentynyt jo useampi lipas.
Kummallakin puoluejohtajalla on toinen jalka vallan ulkopuolella. Vanhanen on tulossa ja Lipponen menossa.
Demareiden ja keskustan hallitusyhteistyöstä on 16 vuotta. Vanha punamullan konsepti ei nykyoloissa toimi. Uutta ei ole löydetty. Vanha punamulta perustui jakopolitiikkaan. Nyt tarvitaan tekopolitiikkaa.
Irak-gate on historiaa, mutta perin lähellä. Anneli Jäätteenmäki siirtyy takaoikealle Euroopan unioniin parlamentaarikoksi. Se puhdistaa ilmaa, mutta krapula ei hellitä. Kiviä on kengässä monella muullakin kuin Paavo Lipposella. Niitä on myös keskustalaisilla, koska heitä jurppii Jäätteenmäen tyly kohtalo. Näissä tunnelmissa ei hevin toimivaa hallitusyhteistyötä synny.
Vuosikymmenten aikana kasvanut luottamuspula - "kepu pettää aina" - ei hevin poistu. Jatkuva hallituskumppanin kyräily syö toimintakykyä.
On kolme vaihtoehtoa. Hallitus jättää oikeasti vanhat kaunat taakseen, käärii hihat ja tulosta alkaa syntyä. Hallituskausi kestää seuraaviin vaaleihin ja menestystäkin voi olla luvassa. Nykymeno käy kansakunnalle kalliiksi. Hallitus voi kuitenkin istua seuraaviin vaaleihin asti, mutta vaaleissa sitä tuskin pelastaa hintavakaan imagokampanja.
Kolmas mahdollisuus on, että hallitus ajautuu toimettomuuttaan kriisiin ja kaatuu sisäisiin kiistoihin. Uusi hallitus rakentuisi demareiden ja kokoomuksen varaan. Viimeinen vaihtoehto tuskin toteutuu.
Tällä hetkellä todennäköisintä on, että hallitus näprää päätöksiä heikon opposition vikistessä.