Nokia teki odo­te­tus­ti voittoa

Maailman suurin matkapuhelinyhtiö Nokia teki melko lailla odotetusti voittoa huhti-kesäkuussa. Myynnin kasvu jäi kuitenkin pienemmäksi kuin sen pahimmalla kilpailijalla Motorolalla. Sen myötä Nokian markkinaosuus kaventui yhdellä prosenttiyksiköllä 34 prosenttiin.

Yhtiöt arvioivat, että vuoden toisella neljänneksellä Motorolan markkinaosuus kasvoi 22 prosenttiin, mutta Nokian markkinaosuus kaventui yhdellä prosenttiyksiköllä 34 prosenttiin. Matkapuhelinmarkkinat ovatkin yhä selvemmin kahden kauppa.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi tulosjulkistuksen jälkeen puhelinkonferenssissa, että pärjätäkseen kilpailussa Nokian pitää parantaa matkapuhelimiensa muotoilua ja tehdä niistä ohuempia.

Nokian tulos ennen veroja oli huhti-kesäkuussa lähes 1,6 miljardia euroa. Viime vuonna samaan aikaan tulos oli 1,1 miljardia euroa. Liikevaihdoksi Nokia kokosi 9,8 miljardia euroa. Markkinoilla Nokian tulosta pidettiin neutraalina, mutta pienen pettymyksen aiheutti kannattavuus, joka oli heikompi kuin mitä markkinoilla odotettiin.

Ilmoita asiavirheestä